Rahtiyksiköiden määrä kasvussa – Tallink-konsernin puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2018 (tilintarkastamaton)
8. elokuuta 2018
Tallink-konserni on julkaissut tuloksensa vuoden 2018 ensimmäiselle kuudelle kuukaudelle. Puolivuotisjakson aikana (tammi-kesäkuu) yhtiö kuljetti yhteensä 4,6 miljoonaa matkustajaa, mikä on 0,8 prosenttia eli lähes 35 000 matkustajaa enemmän kuin samana ajanjaksona vuotta aiemmin. Kuljetettujen rahtiyksiköiden määrä kasvoi 9,2 prosenttia.
Vuoden 2018 puolivuositilikauden aikana liikevaihto oli 439,6 miljoonaa euroa eli edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan nähden 2,6 prosenttia alhaisempi. Yhtiön nettotappio oli puolestaan vuoden 2018 ensimmäisen puolen vuoden aikana 4,3 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin oli 2,4 miljoonaa euroa.
Matkustajamäärä kasvoi vuoden 2018 ensimmäisten kuuden kuukauden aikana vuodentakaiseen verrattuna melkein kaikilla yhtiön reiteillä. Suurin kasvu nähtiin Ruotsi-Latvia-reitillä, 11,4 prosenttia. Viro-Ruotsi-reitillä matkustajamäärät kasvoivat 3,3 prosenttia ja Suomi-Viro-reitillä kovasta kilpailusta huolimatta kasvua oli 1,8 prosenttia. Kuljetettujen ajoneuvojen määrä kasvoi 1,3 prosenttia ollen yhteensä 533 710 ajoneuvoa (vuotta aiemmin 527 118 ajoneuvoa).
Suurin osuus yhtiön kuljettamista rahtiyksiköistä liikkui puolivuosikaudella Suomi-Viro-reitillä, yhteensä 122 914 rahtiyksikköä, mikä tarkoitti kasvua edellisvuoteen verrattuna 10,4 prosenttia. Kuljetettujen rahtiyksiköiden määrä kasvoi myös Viro-Ruotsi-reitillä, yhteensä 25 124 rahtiyksikköä eli 16,6 prosenttia edellisvuotta enemmän. Huomattavin kasvu oli Ruotsi-Latvia-reitillä, missä kuljetettiin 7 832 rahtiyksikköä eli 45,8 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajanjaksona viime vuonna.
-Puolivuosikauden tulokseen vaikutti merkittävästi maailmanmarkkinoilla tapahtunut polttoaineen hinnannousu. Tallinnan satama on tilastoinut matkustajien kokonaismäärän laskeneen Helsinki-Tallinna-reitillä vuoden 2018 toisella vuosineljänneksellä. Tämä matkustajamäärän lasku vaikuttaa markkinoihin laajemminkin, vaikka Tallink onkin onnistunut kasvattamaan sekä omia matkustajamääriään että markkinaosuuttaan tällä reitillä yhtiön tekemien investointien ansiosta. Virossa tapahtunut valmisteveron korotus on vaikuttanut tulokseen ja vaikuttaa negatiivisesti myös Viron matkailuun ja palvelusektoriin kokonaisuudessaan. Matkustamiseen ja vapaa-ajan viettoon on nykypäivänä lukemattomia eri vaihtoehtoja, joten jokainen yksityiskohta on tärkeä, jotta Viro säilyy houkuttelevana matkailukohteena, sanoo Tallink-konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene.
Lisätietoja antaa:
AS Tallink Grupp, Communications Director Katri Link, +372 53042121, katri.link@tallink.ee
AS Tallink Grupp eli Tallink-konserni on pohjoisen Itämeren alueen suurin matkustaja- ja rahtiliikennevarustamo. Yrityksellä on yhteensä 14 alusta ja se liikennöi Tallink- ja Silja Line -brändeillä seitsemällä reitillä. AS Tallink Grupp työllistää yli 7 000 henkilöä ja kuljetti vuonna 2017 yli 9,8 miljoonaa matkustajaa. AS Tallink Grupp on listattu Tallinnan pörssissä.
Welcome to the Fairway Forward seminar in Helsinki on the 22.10.2024
24. syyskuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry
Itämeripäivää vietetään 29.8.
26. elokuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry
Vesikuljetuspoolin uudeksi poolisihteeriksi on valittu komentaja evp Juha Lehtinen
21. elokuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry
90 prosenttia vähemmän päästöjä –työ Itämeren ensimmäisen vihreän merikäytävän puolesta huipentuu historialliseen viikkoon
15. elokuuta 2024 - Viking Line Abp
Meriklusteri herätti keskustelua SuomiAreenalla
1. heinäkuuta 2024 - Navigator