Kultaiset ansiomerkit jaettiin Maarianhaminassa Maritime day-tapahtumassa

24. toukokuuta 2024

Maritime Day -seminaari ja messutapahtuma järjestettiin jälleen 23.5. aurinkoisessa Maarianhaminassa. Suosittu tapahtuma houkutteli Alandica kulttuuri- ja kongressikeskukseen Ahvenanmaalle lähes 700 merenkulkualan ammattilaista. Pääteemoina oli vihreä siirtymä ja turvallisuustilanne.

Tapahtuman yhteydessä Suomen Varustamot jakoi Kultaisen ansiomerkin ansioituneille merenkulkijoille. SV hallitus palkitsee ansiomerkin saajat arvostuksena pitkästä ja ansiokkaasta työstä ulkomaanliikenteen kauppalaivastossa. Ansiomerkin saajilla on vähintään 20 vuoden työura ulkomaanliikenteen kauppalaivastossa.

Suomen Varustamoiden hallitus palkitsi tilaisuudessa Finnlinesin konepäällikön Martin Ubei-Kon ja Wasalinen HR-asiantuntijan Thomas Grangärdin kultaisella ansiomerkillä. Finnlinesin Pursimies Jõpiselg Herdis palkitaan ansiomerkillä kevään aikana.

 

Kuva: Suomen Varustamot toimitusjohtaja Tiina Tuurnala, Finnlines toimitusjohtaja Tom Pippingsköld, ansiomerkin saajat Martin Ubei-Kon ja Thomas Grangärd, Wasalinen toimistusjohtaja Peter Ståhlberg ja SV hallituksen puheenjohtaja, Rederi Ab Eckerö toimitusjohtaja Björn Blomqvist. Kuvaaja: Therese Andersson

Suomen Varustamot Ry