M/S Viking Glory parantaa tavarayhteyksiä – Suomen ja Ruotsin välinen rahtiliikenne kasvaa

2. kesäkuuta 2020

Rahtikapasiteetti Suomen merireiteillä kasvaa runsaasti, kun M/S Viking Glory aloittaa liikennöinnin vuonna 2021.  Tämä M/S Amorellan korvaava alus tuo noin 500 kaistametriä lisäkapasiteettia Turku–Tukholma-reitille. Yli 80 % Suomen ulkomaankaupan tavaravirroista kulkee meriteitse.

M/S Viking Glory tulee olemaan Viking Linen laivaston tehokkain alus rahdin kuljettamiseen. Jo nyt Viking Line kuljettaa pohjoisella Itämerellä vuosittain yli
133 000 rahtiyksikköä. Koko konsernin rahtimarkkinaosuus nousi vuonna 2019 arviolta 18,4 prosenttiin.

– Suomi on Euroopan markkinoita tarkasteltaessa käytännössä saari. Turun ja Tukholman talousalueen väliset merimatkat ovat sekä viennissä että tuonnissa elintärkeitä, kuten tänä erikoisena keväänä olemme huomanneet, ja siksi halusimme panostaa uuden aluksemme rahtikapasiteettiin, kertoo Viking Linen rahtijohtaja Harri Tamminen.

Vuonna 2019 Viking Linella kuljetettujen henkilöautojen markkinaosuus oli arviolta
31,9 %.  Uuden Viking Gloryn autokansi on edeltäjänsä Amorellan kantta suurempi ja korkeampi, ja keskeisenä tavoitteena on ollut saada tila mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön.

– Vuosien varrella autojen koko on kasvanut ja teknologia kehittynyt enemmän kuin on pystytty ennustamaan. Kun nyt jokaisella lähdöllä kapasiteettia on enemmän ja se hallitaan paremmin, tulee rahdin kuljettamisesta myös ilmastofiksumpaa, Tamminen kertoo.

Ajoneuvojen ja tärkeiden vienti- ja tuontitavaroiden lisäksi Viking Linen aluksilla matkaa myös ammattikuljettajia. Gloryn varustelussa heidät pyritään huomioimaan entistä paremmin.

– Kuljettajan työ sisältää paljon matkustamista, ja se voi pidemmän päälle käydä raskaaksi. Haluamme olla mahdollistamassa kuljettajille parempaa arkea. Viking Glorylla laivan hiljaiseen osaan on sijoitettu kuljettajien omat matkustustilat, joissa on noin 70 kuljettajanhyttiä sekä oma saunaosasto ja olohuone, Tamminen kertoo.

 

Lue lisää Viking Glorysta:

https://www.newship.vikingline.fi/
 

Lisätietoja:

Harri Tamminen, rahtijohtaja
harri.tamminen@vikingline.com,  puh. +358 9 123 5370  /  +358 40 848 11 05

Johanna Boijer-Svahnström, tiedotusjohtaja, Corporate Communications, johanna.boijer@vikingline.com, puh. +358 18 270 00

Christa Grönlund, tiedotuspäällikkö, Marketing Communications,
christa.gronlund@vikingline.com, puh. +358 9 123 5242