Pohjoismaiden MEP:it keskustelivat merenkulun tulevaisuudesta Strasbourgissa
13. helmikuuta 2025
Suomen, Tanskan ja Ruotsin varustamoyhdistykset järjestivät yhteisen ”The Future of Nordic Shipping” keskustelutilaisuuden pohjoismaisille Euroopan parlamentin jäsenille Strasbourgissa 11.2.
Teemana oli merenkulun merkitys Euroopalle, merenkulun kilpailukyky, vihreä siirtymä sekä varjolaivasto ja Venäjän vastaiset sanktiot.
Tilaisuudessa keskusteltiin eurooppalaisen ja pohjoismaalaisen merenkulun roolista alueen huoltovarmuuden turvaajana, niin energian, ruuan kuin muiden tuotteiden logististen ketjujen osalta.
Vihreän siirtymän polulla pohjoismaiset varustamot ovat globaalisti suunnannäyttäjiä. Siirtymän vauhdittamiseksi, EU:lta peräänkuulutettiin uusien fossiilittomien polttoaineiden saatavuuden edistämistä kannustimilla.
Itämeren turvallisuustilanne ja huonokuntoisilla aluksilla seilaava varjolaivasto herättävät huolta. EU:n tulisi pikaisesti päivittää ja laajentaa varjolaivastoon kohdistuvien sanktioiden listaa, jotta turvallisuusriskejä aiheuttavat tankkerit saataisiin pois liikennöimästä. EU:n, USA:n ja UK:n listat sanktioiduista aluksista olisi harmonisoitava mahdollisimman vahvan vaikutuksen aikaansaamiseksi.
Tilaisuuteen osallistui 15 MEP:iä, mukaan lukien Merja Kyllönen, Katri Kulmuni ja Anna-Maja Henriksson Suomesta. Suomen Varustamoita tilaisuudessa edusti toimitusjohtaja Tiina Tuurnala.

Tiina Tuurnala
Toimitusjohtaja
Tiina Tuurnala on Suomen Varustamot Ry:n toimitusjohtaja.
+358 40 5476762
tiina.tuurnala@shipowners.fi
Tallink Silja sai jälleen Sustainable Travel Finland -merkin
22. syyskuuta 2026 - Tallink Silja Oy
Myös rahtilaivoista voi tehdä hybridejä – ESL Shippingin Astramar-alusta esiteltiin Raahessa
21. syyskuuta 2026 - Raahen Seutu
ICS addresses UN Security Council on maritime security and freedom of navigation
21. syyskuuta 2026 - www.shipmanagementinternational.com
Luxomarin luovutus viimeisteli ESL Shippingin Green Coaster -investoinnin – Navigator Magazine
17. syyskuuta 2026 - Navigator International
Piknik-risteilyt kasvattivat suosiotaan Finnlinesilla
17. syyskuuta 2026 - Turun Sanomat