Työmatkaliikenteen lipunmyynti on avattu – näin turvallisuudesta huolehditaan laivoilla

7. toukokuuta 2020

Työmatkaliikenne ja muu välttämätön liikenne Suomen ja Viron välillä sallitaan 14.5. alkaen. Lipunmyynti m/s Finlandialle ja m/s Finbo Cargolle on avattu. Eckerö Line huolehtii matkustajien ja henkilökunnan turvallisuudesta monien poikkeustoimenpiteiden avulla.

Matkustajaliikenne laivoilla Suomeen keskeytettiin Suomen hallituksen toimesta 11.4. alkaen koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Rajoituksia on alettu nyt asteittain purkamaan ja Suomen hallituksen päätöksen mukaisesti työmatkaliikenne ja muu välttämätön liikenne Suomeen voidaan aloittaa jälleen 14.5. alkaen.

”Välttämättömän työmatkaliikenteen avaaminen on askel oikeaan suuntaan turvallisessa paluussa kohti normaalia liikennöintiä naapurimaidemme kanssa. Olemme avanneet lipunmyyntimme 5.5. sekä Finlandialle että Finbo Cargolle. Aluksemme liikennöivät toistaiseksi poikkeusaikataululla 18.6. asti”, kertoo Eckerö Linen toimitusjohtaja Taru Keronen.

Vapaa-ajanmatkustusta ei toistaiseksi suositella ja ulkoministeriön matkustusohjetta jatketaan tältä osin.

”Uskomme, että tulevana kesänä lähimatkailun suosio nousee. Odotamme, että voisimme kuljettaa silloin myös vapaa-ajan asiakkaitamme turvallisesti”, Keronen kertoo.

“Matkustajaliikenteen keskeytyksen aikana olemme palvelleet suomalaista päivittäistavarakauppaa, lääketeollisuutta ja tuotantoteollisuutta säännöllisellä rahtiliikenteellä kahdella aluksellamme”, hän jatkaa.

Eckerö Line huolehtii matkustajien ja henkilökunnan turvallisuudesta laivoilla ja terminaaleissa seuraavien toimenpiteiden avulla:

  • Tehostetut siivouskäytänteet ja pintojen desinfiointi
  • Laivojen diginäytöillä muistutetaan käsienpesun tärkeydestä. Lisäksi infograafit samoilla näytöillä muistuttavat etäisyyden pitämisestä ja oikeasta tavasta yskiä hihaan
  • Laivojen palvelupisteillä ja kassoilla on lattiassa teippejä, jotka muistuttavat etäisyyden pitämisestä
  • WC-tiloissa on käsien kuivaamista varten paperisia käsipyyhkeitä
  • Käsidesiä on tarjolla palvelupisteillä
  • Laivoilla on myynnissä kasvomaskeja asiakkaille
  • Asiakaspalvelupisteissä ja kassoilla on pisarasuojat
  • Turvakuulutukset muistuttavat asiakkaita etäisyyden pitämisen tärkeydestä koko matkan ajan ja laivan saapuessa satamaan
  • Laivalla voi maksaa vain kortilla, käteistä ei voi käyttää

Tutustu laivojen liikennöintiaikatauluun: https://www.eckeroline.fi/aikataulu
Tutustu poikkeustilannetiedotteeseen ja ohjeisiin tästä: https://www.eckeroline.fi

Lisätietoja:

Taru Keronen, toimitusjohtaja, Eckerö Line, Taru.Keronen@eckeroline.fi, puh. 050 66 209

Ida Toikka-Everi, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Eckerö Line, ida.toikka-everi@eckeroline.fi, puh. 0400 422391

 

Rederi Ab Eckerö -konserniin kuuluva Eckerö Line Ab Oy on kotimainen laivayhtiö, joka tarjoaa matka- ja rahtipalveluita Tallinnan ja Helsingin välisessä säännöllisessä reitti-, risteily- ja rahtiliikenteessä. Eckerö Linen laivat m/s Finlandia ja Finbo Cargo ovat Helsinki–Tallinna-reitin ainoat Suomen lipun alla liikennöivät laivat. Eckerö Line on myös ainoa laivayhtiö, jolla on oikeus käyttää suomalaisesta palvelusta viestivää Avainlippu-tunnusta. Yhtiö tarjoaa päivässä kymmenen lähtöä ja vastaa myös päivän ensimmäisestä yhteydestä Tallinnasta Helsinkiin. Eckerö Linella on yhteensä yli 40 hotellikumppania Virossa ja Suomessa, ja se operoi merkittävän osan Helsingin ja Tallinnan välisestä rahtiyhteydestä. Vuonna 2019 Eckerö Linen matkustajamäärä oli noin 1 890 000. Lisätietoja www.eckeroline.fi