50. kunniakäynti mereen menehtyneiden muistoksi
3. marraskuuta 2018
Merenkulkujärjestöjen kunniakäynti merenkulkijoiden ja mereen menehtyneiden muistomerkillä järjestettiin 50:ttä kertaa Helsingissä Eiran rannassa Ursinin kalliolla pyhäinpäivänä 3.11.2018. Seppeleen laskivat tänä vuonna Suomen Varustamot ry:n hallituksen puheenjohtaja Tapani Voionmaa ja toimitusjohtaja Tiina Tuurnala. Koskettavan puheen piti rovasti Carita Pohjolan-Pirhonen.
Kunniakäynnin aikana Finnpilotin ja Suomen Meripelastusseuran alukset tekivät ohimarssin. Alussaattuetta johti tänä vuonna luotsivene viimetalvisessa onnettomuudessa menehtyneiden muistoa kunnioittaen.

Suomen Varustamot Ry
Laivamatkustajat tuovat Suomeen vuosittain 1,4 miljardin euron matkailutulot
5. lokakuuta 2026 - Suomen Varustamot Ry
Meriaura täyttää 40 vuotta
1. lokakuuta 2026 - Meriaura
Merenkulun turvallisuuspalkinto Anita Mäkiselle: ”Arktisten merialueiden turvallisuus- ja ympäristösääntelyä on tiukennettava”
29. syyskuuta 2026 - Suomen Varustamot Ry
Tallink Silja sai jälleen Sustainable Travel Finland -merkin
22. syyskuuta 2026 - Tallink Silja Oy
Myös rahtilaivoista voi tehdä hybridejä – ESL Shippingin Astramar-alusta esiteltiin Raahessa
21. syyskuuta 2026 - Raahen Seutu