Ikoninen Rakkauden laiva palaa Helsinkiin – Viking Cinderella muistetaan niin tähtiartisteista, megahäistä kuin tv-ohjelmistakin

4. tammikuuta 2024

KE, TAMMI 03, 2024 09.00 CET

Vaikka Viking Cinderella on ollut pois Suomesta lähes 20 vuotta, on se edelleen useiden suomalaisten lempilaiva. Cinderellalla syntyivät monet aikansa ilmiöt: laiva muistetaan niin kuumimmista artisteista, television suosikkiohjelmista kuin GOOM-risteilyistäkin. Millenniumin kunniaksi laivalla vihittiin yhdessä päivässä 70 paria avioliiton satamaan – ei siis ihme, että tosifanit tuntevat sen Rakkauden laivana.

Kun Cinderella vuonna 1989 lähti neitsytristeilylleen Helsingistä Tukholmaan, se oli paitsi maailman suurin myös Itämeren upein autolautta. Pernon telakalla Turussa rakennettu alus oli Viking Linen uusi lippulaiva, jonka kolmen kannen korkuiset maisemaikkunat, läpi laivan nouseva näyttävä messinkiportaikko, panoraamahissit ja talvipuutarha olivat hienointa, mitä Ruotsinlaivoilla oli tarjota. Nimensä laiva oli saanut nimikilpailussa, jossa loppusuoralle nousivat myös Estella, Stella, Daniella ja Gabriella.

Cinderellan valmistuessa elettiin risteilyjen kulta-aikaa, ja alus seilasikin ensimmäiset vuotensa Viking Linen kolmantena aluksena Helsinki–Tukholma-reitillä Mariellan ja Olympian rinnalla. Viikonloppuisin Cinderella teki 20 tunnin risteilyjä Tallinnan edustalle ja oli mukana luomassa Tallinnan-liikenteen 1990-luvulla alkanutta jättisuosiota. Vuonna 1993 alus korvasi Olympian, ja palveli myöhemmin myös Turun ja Tukholman välillä.

”Yksi Cinderellan upeuksista oli kolmikerroksinen yökerho, ja huippuviihde olikin alusta asti laivan suurin vetonaula. Oli viikonpäivä mikä tahansa, laivalla oli bileet. Virve Rosti, Freeman & Menneisyyden VangitTommi Läntinen, Kirka, Paula Koivuniemi ja Nylon Beat saivat bilekansan villiintymään, samoin ulkomaiset artistit, kuten Toto Cutugno ja Ricky Martin”, laivan entinen risteilyisäntä, nykyään Viking Gloryn tax-free-päällikkönä työskentelevä Jamppe Haakana muistelee.

”Aika moni viihdetaivaamme nykyisistä suurista nimistä viihdytti ihmisiä Cinderellalla jo ennen tähteyttään. Mieleeni on jäänyt erityisesti ihana Maija Vilkkumaa, joka esiintyi meillä heti esikoisalbuminsa ilmestymisen jälkeen. Kun Satumaa-tango kajahti stagelta, yökerho todellakin tärähti! Tiesin heti, että tästä tulee kova juttu.”

Viihdettä laivamatkustajille tarjosivat myös monet Cinderellalla tehdyt televisio-ohjelmat. Tunnetuin niistä oli Tino Singhin juontama Passi ja hammasharja, jonka lisäksi laivalla kuvattiin missikisoja, Noppapottia sekä Joonas Hytönen Show’ta.

Vuosituhannen vaihteessa Cinderellalla järjestettiin Viking Linen kehittämiä, huippusuosittuja opiskelijoiden GOOM-risteilyjä, joilla moni tapasi tulevan puolisonsa. Uuden vuosituhannen ensimmäisenä päivänä laivalla vietettiin megahäitä, kun neljä pappia vihki yökerhossa yhteensä 70 paria. Risteilykansa kutsuikin Cinderellaa Rakkauden laivaksi.

Vuonna 2003 Cinderellan punaiset kyljet maalattiin valkoisiksi ja suosikkialus siirtyi 20 vuodeksi Tukholman ja Maarianhaminan väliseen liikenteeseen tehden vain muutaman kesäkeikan Helsinkiin.

Tulevan maaliskuun 8. päivänä Cinderella kuitenkin tekee odotetun paluun Helsingin ja Tukholman välille. Sitä ennen jo 32 miljoonaa matkustajaa palvellut ikoninen alus käy virkistäytymässä Naantalin telakalla.

”Olemme yhtä innoissamme kuin monet matkustajamme voidessamme tuoda Cinderellan jälleen Helsinkiin Gabriellan pariksi. Meillä on kaksi syytä iloita: Viking Line toi punaiset laivat Helsinkiin vuonna 1974, joten vietämme myös reitin 50-vuotisjuhlaa, Viking Linen tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström sanoo.

”Cinderella ryösti aikoinaan suomalaisten sydämet – innokkain fani risteili aluksella jopa 200 kertaa vuodessa! Eikä Tuhkimon taika ole kadonnut minnekään, sillä kevään matkojen myynti on osin Ruotsin edullisen kruunun ansiosta käynnistynyt todella hyvin. Ehkä näemme Rakkauden laivalla myös pariskuntia, jotka tulevat viettämään tapaamisensa vuosipäivää tai hääpäiväänsä.”

Viking Cinderellan historia lyhyesti

  • Vuonna 1989 Pernon telakalla Turussa rakennettu alus oli ensimmäisinä vuosinaan maailman suurin autolautta. Cinderella on ainoa laatuaan – sille ei koskaan rakennettu sisaralusta.
  • Cinderella oli Helsingissä 1989–2003 pääosin Helsinki–Tukholma-linjalla, mutta se teki myös 20 tunnin risteilyjä Helsingin ja Tallinnan välillä.
  • Vuonna 2003 Cinderella siirtyi Ruotsin lipun alle, ja sen nimi muutettiin Viking Cinderellaksi, koska Cinderella-nimi oli varattu Ruotsin alusrekisterissä. Punaiset kyljet maalattiin Viking Linen muista laivoista poiketen valkoisiksi.
  • Vuodesta 2003 Viking Cinderella on risteillyt pääasiassa Tukholman ja Maarianhaminan välillä. Kesäisin se on ajanut Helsinki–Tukholma-reitillä muun muassa Viking Gabriellan linjaparina ja tehnyt myös päiväristeilyjä Tallinnaan.
  • 8. maaliskuuta 2024 Viking Cinderella siirtyy Suomen lipun alle ja palaa Gabriellan rinnalle Helsinki–Tukholma-reitille.

Viking Cinderellan tekniset tiedot

  • Kansia 12
  • Pituus 191 m, leveys 29 m
  • Hyttipaikkoja 2 500
  • Matkustajakapasiteetti 2 560
  • Autokapasiteetti 480 henkilöautoa

Lisätietoja:

Johanna Boijer-Svahnström, tiedotusjohtaja

johanna.boijer@vikingline.com, puh. +358 18 270 00

Christa Grönlund, tiedotuspäällikkö

christa.gronlund@vikingline.com, puh. +358 9 123 5242

 

Henkilökunnan muistoja Cinderellalta

Kirkan viisikymppiset rempan keskellä

”Muistan hyvin Kirkan 50-vuotispäivät vuonna 2000. Kirka oli kutsunut paikalle suuren joukon perhettään ja muita vieraita. Cinderella oli juuri tullut telakalta ja oli vielä keskeneräinen. Paikalla oli maalareita ja muita työmiehiä. Revimme talkoilla pois suojapeitteitä, ja päivänsankari joutui itse mukaan hommiin. Hän myös piti itse yleisön tilanteen tasalla kuulutuksillaan. Tunnelma oli mahtava!” – Johanna Boijer-Svahnström, Viking Linen tiedotusjohtaja

Tähtiartistit sähköistivät tunnelman

”Cinderellan ainutlaatuisen fiiliksen loivat tietysti ihmiset, jotka tulivat laivalle juhlimaan tai etsimään seuraa samanhenkisistä risteilijöistä. Tähtiartistit täyttivät kukin vuorollaan yökerhon ääriään myöten ja sähköistivät tunnelman. Muistan aina, kuinka yleisö odotti innoissaan keikkaa ja pääsin huutamaan: ”Oletteko te valmiina?” Vastaus tuli yhteen ääneen: JOOOOOOOOOO!” – Viking Cinderellan entinen risteilyisäntä Jamppe Haakana

Punainen tori punaisella laivalla

”Kun muistelen Cinderellaa, näen silmissäni risteilyisännän, joka isännöi Tallinnasta palaavalla laivalla aamuisin Punaista toria. Matkustajille oli tarjolla muun muassa viini- ja suklaatarjouksia sekä virolaista tavaraa, kuten juustoja ja hilloja. Aika erilainen meininki kuin nykyään!” – Lotta Lindroos, Viking Linen kehityspäällikkö

Väkevät tekivät kauppansa

”1990-luvulla matkustajat ostivat väkeviä enemmän kuin nykyisin, sillä niiden hintaero maihin oli paljon suurempi. Jotta meno hyteissä ei villiintyisi, alkoholiostokset luovutettiin Cinderellalla asiakkaille vasta aamulla. Näin toimittiin noihin aikoihin kaikilla laivoillamme. Myöhemmin Cinderellan vanhasta pussihuoneesta tehtiin parfyymivarasto.”– Christa Grönlund, Viking Linen tiedotuspäällikkö