Kansainvälistä merenkulun naistenpäivää vietettiin 18.5. Säätytalolla
18. toukokuuta 2026
Kansainvälistä merenkulun naistenpäivää juhlistettiin 18.5.2026 arvokkaissa puitteissa Säätytalolla Helsingissä. Suomen Varustamoiden emännöimä tilaisuus kokosi yhteen merialan asiantuntijoita, päättäjiä ja nuoria ammattilaisia keskustelemaan alan nykytilasta ja tulevaisuudesta sekä monimuotoisuuden merkityksestä merenkulussa.
IMO:n perustamaa kansainvälistä merenkulun naistenpäivää vietetään vuosittain 18. toukokuuta, ja päivän tavoitteena on nostaa esiin naisten panosta merenkulussa, edistää naisten rekrytointia ja pysyvyyttä alalla sekä vahvistaa työtä sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi.
Vaikka kehitystä on tapahtunut, sukupuolten välinen epätasapaino on edelleen merkittävä globaali haaste: naisten osuus merenkulun työvoimasta on edelleen suhteellisen pieni, erityisesti merillä työskentelevien keskuudessa. Päivä toimii muistutuksena siitä, että monimuotoisuuden edistäminen ei ole pelkästään tasa-arvokysymys, vaan myös keskeinen tekijä alan osaamisen ja tulevaisuuden kilpailukyvyn kannalta.
Säätytalon tilaisuudessa kuultiin inspiroivia puheenvuoroja ja käytiin ajankohtaista keskustelua näistä teemoista. Suomen Varustamot ry:n toimitusjohtaja Tiina Tuurnala korosti puheessaan alan vetovoiman vahvistamista ja tarvetta rakentaa entistä inklusiivisempaa työympäristöä. Liikenne- ja viestintäministeriön valtiosihteeri Marjo Lindgren puolestaan nosti esiin merialan strategista merkitystä, osaavan ja uudistuvan työvoiman tärkeyttä, sekä esimerkkien voimaa alan houkuttelevuuden kannalta.
Tilaisuudessa esiteltiin myös Ship Happens -kampanja, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta merialan monipuolisista uramahdollisuuksista ja innostaa erityisesti nuoria hakeutumaan alalle. Keskustelu merialasta nuorten ammattilaisten silmin toi esiin tuoreita näkökulmia alan arjesta, odotuksista ja kehitystarpeista ja korosti, kuinka tärkeää on kuulla tulevien sukupolvien ääntä alan kehittämisessä.
Kansainvälisen merenkulun naistenpäivän hengessä tilaisuus vahvisti yhteistä viestiä: monimuotoisuus, osaaminen ja yhteistyö ovat keskeisiä tekijöitä merialan tulevaisuuden rakentamisessa.
Lämmin kiitos kaikille osallistujille ja hyvää merenkulun naistenpäivää!



Suomen Varustamot Ry
Keskustelut globaalista päästösääntelykehyksestä jatkuvat IMO:ssa
5. toukokuuta 2026 - Suomen Varustamot Ry
Shipping industry united in support of IMO as its global regulator and successful implementation of IMO GHG reduction pathway
20. huhtikuuta 2026 - Suomen Varustamot Ry
Yli puolet matkustajista tulee Suomen ulkopuolelta – Pohjolan matkailubuumi näkyy Viking Linella
20. huhtikuuta 2026 - Viking Line Abp
Matkustimme Uumajaan laivalla, joka ladataan isolla töpselillä
5. huhtikuuta 2026 - YLE.fi
Roottoripurje on yli 100 vuotias keksintö, johon perustuu myös mullistava suomalainen 1920 luvun…
3. huhtikuuta 2026 - Tekniikka&Talous