Väitöskirja Suomen meriliikenteen huoltovarmuudesta
18. tammikuuta 2019
Lippueamiraali (evp) Bo Österlund on kirjoittanut sotatalouden tieteenalaan lukeutuvan väitöskirjan ”Suomen meriliikenteen huoltovarmuudelle asetetut tavoitteet ja niiden toteutuminen”. Väitöstilaisuus pidettiin tänään 18.1.2019.
Väitöskirjassa käsitellään Suomen ulkomaankaupan meriliikenteeseen nojaavan huoltovarmuuden tavoiteasettelun saavuttamisen, ylläpidon ja turvaamisen mahdollisuuksia sekä huoltovarmuustoiminnalle suunnattavia resursseja. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut analysoida onko Suomessa 2010-luvulla ollut käytettävissä riittävä, huoltovarmuusnäkökohdat täyttävä sekä omassa päätöksenteossa operoiva kauppa-aluskalusto.
Väitöskirjan mukaan viranomaisten asettamissa tavoitteissa ja meriliikenteen huoltovarmuustoimintaan osoitetuissa resursseissa on ristiriita. Suomen syrjäinen sijainti ja ulkomaankaupan riippuvuus merikuljetuksista Itämeren yli edellyttävät huoltovarmuusnäkökulmasta riittävän suurta kotimaista tonnistoa. Tonniston kuljetussuoritteen tarpeen määrittämiseksi tulisi olla käytettävissä viranomaisten kokoamat, kaikki tarvittavat muuttujat sisältävät ja yhteneväiset tilastot. Nyt julkaistavassa väitöskirjatutkimuksessa on rakennettu laskukaavat tonnimeripeninkulmaperusteisen kuljetussuoritteen ja tonniston tarpeen määrittämiseksi.
Tutkimuksen lopputuloksena on, että mikäli Suomi haluaa kehittää meriliikenteen huoltovarmuutta ja kasvattaa Suomen lipun alla purjehtivan tonniston kuljetusosuutta, on ryhdyttävä toimenpiteisiin, asetettava konkreettiset tavoitteet ja ohjattava tarvittavat resurssit tavoitteiden saavuttamiseen.
Lisää tietoa väitöskirjasta löytyy oheisesta linkistä:
Meriklusteri herätti keskustelua SuomiAreenalla
1. heinäkuuta 2024 - Navigator
Merenkulkijoiden päivää vietetään 25.6.
25. kesäkuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry
Meriliikenteen toimijat vahvistivat varautumista yhteisellä harjoituksella
6. kesäkuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry
Wanted: Somesisältöjen tekijä merenkulkualalta!
5. kesäkuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry
Kultaiset ansiomerkit jaettiin Maarianhaminassa Maritime day-tapahtumassa
24. toukokuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry