Eurooppalaiset varustamot ovat linjanneet merenkulun prioriteetit tuleville vuosille
19. maaliskuuta 2019
Varustamoiden eurooppalainen kattojärjestö ECSA on julkistanut strategiset prioriteettinsa eurooppalaiselle merenkululle seuraavan viiden vuoden ajaksi. Linjausten mukaan pääpainopiste tulevina vuosina tulee olemaan kilpailukyvyn ja vapaan kaupan mahdollistamisessa EU:n ja kansainvälisellä tasolla, sekä päästöjen vähentämisessä, innovaatioissa sekä ihmisissä, eli itse merenkulkijoissa.
Merenkulun strateginen merkitys Euroopalle on merkittävä. 76% EU:n ulkopuolisesta kaupasta kulkee meritse ja eurooppalaiset varustamot omistavat 40% maailman laivastosta. EU:n alueella merenkulku työllistää välillisesti jopa 2,1 miljoona ihmistä ja alan kokonainen taloudellinen vaikutus EU:n bruttokansantuotteeseen on 147 miljardia euroa.
Prioriteettien julkistamisen yhteydessä ECSA kokosi 120 alan edustajaa Brysseliin keskustelemaan alan haasteista ja mahdollisuuksista, niin eurooppalaisella kuin globaalilla tasolla. Suomea edusti Suomen Varustamojen toimitusjohtaja Tiina Tuurnala. Tapahtumassa oli paikalla myös YK:n globaalin merenkulkujärjestön IMO:n pääsihteeri Kitack Lim, joka puheenvuorossaan korosti ilmastokysymysten tärkeyttä alalla ja haastetta joka IMO:n asettamat päästörajoitukset tuovat mukanaan. ECSA:n presidentti Panagiotis Laskaridis puolestaan vakuutti, että Euroopassa ollaan sitoutuneita yhteisesti päätettyihin ilmastotavoitteisiin ja valmiita johtamaan maailmanlaajuista kehitystä kohti yhä vihreämpää merenkulkua.
Lisätietoja ECSA:n sivuilta:
https://www.ecsa.eu/news/european-shipowners-present-priorities-eu-shipping-policy-next-five-years
Tiina Tuurnala
Toimitusjohtaja
Tiina Tuurnala on Suomen Varustamot Ry:n toimitusjohtaja.
+358 40 5476762
tiina.tuurnala@shipowners.fi
Meriklusteri herätti keskustelua SuomiAreenalla
1. heinäkuuta 2024 - Navigator
Merenkulkijoiden päivää vietetään 25.6.
25. kesäkuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry
Meriliikenteen toimijat vahvistivat varautumista yhteisellä harjoituksella
6. kesäkuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry
Wanted: Somesisältöjen tekijä merenkulkualalta!
5. kesäkuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry
Kultaiset ansiomerkit jaettiin Maarianhaminassa Maritime day-tapahtumassa
24. toukokuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry