Merenkulun HarjoitteluMylly

Merenkulun HarjoitteluMyllyn toiminta aloitettiin vuonna 2012 Suomen Varustamot ry:n sekä kotimaisten merenkulkualan oppilaitosten toimesta. Vuonna 2015 HarjoitteluMylly rekisteröitiin omaksi yhdistykseksi, jolloin Suomen Varustamot sekä merenkulun oppilaitokset siirtyivät yhdistyksen jäseniksi.   

”Myllyn” tärkein tehtävä on koordinoida ja jakaa Suomen kauppalaivastoa koskevat harjoittelupaikat tasapuolisesti merenkulkualan oppilaitoksille ja niiden opiskelijoille. Ensimmäisenä toimivuotena HarjoitteluMyllyn kautta sijoitettiin noin 700 merenkulkualan opiskelijaa harjoitteluun. Vuonna 2019 määrä oli noin 950 ja vuonna 2020 noin 800. 

HarjoitteluMylly toimii linkkinä merenkulkualan oppilaitosten ja varustamoiden välillä sillä, he ovat aktiivisesti yhteydessä molempiinHarjoittelupaikkojen koordinoinnin lisäksi Mylly pitää oppilaitokset sekä varustamot ajan tasalla merenkulkualan harjoittelutilanteesta.  

 Myllyn toimisto sijaitsee Suomen Varustamot ry:n tiloissa, Helsingin keskustassa. 

Jenna Behm
Toiminnanjohtaja

Jenna vastaa Merenkulun HarjoitteluMyllyn toiminnasta. +358 80 095006 jenna.behm@shipowners.fi