Otso suuntaa Perämerelle kauden ensimmäisenä jäänmurtajana
13. joulukuuta 2019
Jäänmurtaja Otso lähtee Helsingin Katajanokalta perjantaina 13.12. talven ensimmäisenä jäänmurtajana kohti Perämerta. Otson avustusalue käsittää aluksi Tornion, Kemin ja Oulun väylät. Johtuen Perämeren keskimääräistä kylmemmästä meriveden lämpötilasta, jäänmurtokausi alkaa tänä vuonna noin kaksi viikkoa aikaisemmin kuin edellisenä talvena.
Arctian jäänmurtajat toimivat Suomen rannikkoalueilla varmistaen talvimerenkulun, joka on Suomen elinkeinoelämälle elintärkeää, sillä noin 90 % viennistä ja noin 80 % tuonnista Suomeen kulkee meriteitse. Jäänmurtajilla työskennellään ympäri vuorokauden, seitsemänä päivänä viikossa. Aluksen miehistöä vaihdetaan 10 vuorokauden välein, jolloin myös alukseen tankataan polttoainetta, käyttövesi ja muonavarastot täydennetään. Aluksen lähtiessä kohti Perämerta on siihen tankattu muun muassa 1 066 000 litraa vähärikkistä kevyttä polttoainetta, 230 kuutiota käyttövettä ja muonaa 10 vuorokauden tarpeisiin.
Viime jäänmurtokaudella olosuhteet Perämerellä olivat varsin haastavat ja muuttuivat nopeasti kovien tuulten ja liikkuvien jäiden seurauksena. ”Tänä talvena varaudutaan keskimääräiseen talveen. Pakkasjaksojen ja tuulten vuorotellessa se tarkoittaa, että jäänmurtajat auttavat kauppalaivoja, jotka taistelevat ahtojäävallien, sohjovyöalueiden ja jääpuristuksen keskellä. Jäänmurtokauteen on valmistauduttu huolella ja lähdemme innolla kohti Perämerta. Keväällä olemme sitten paljon viisaampia, millaiseksi talvi muodostui”, sanoo jäänmurtaja Otson päällikkö Seppo Eva.
Lisätietoja antaa:
Eija Koli
Viestintäpäällikkö, Arctia Oy
eija.koli@arctia.fi
puh. 040 725 3911
Shipping industry united in support of IMO as its global regulator and successful implementation of IMO GHG reduction pathway
20. huhtikuuta 2026 - Suomen Varustamot Ry
Yli puolet matkustajista tulee Suomen ulkopuolelta – Pohjolan matkailubuumi näkyy Viking Linella
20. huhtikuuta 2026 - Viking Line Abp
Matkustimme Uumajaan laivalla, joka ladataan isolla töpselillä
5. huhtikuuta 2026 - YLE.fi
Roottoripurje on yli 100 vuotias keksintö, johon perustuu myös mullistava suomalainen 1920 luvun…
3. huhtikuuta 2026 - Tekniikka&Talous
Nordic Baltic Maritime Forum Helsingissä: Energiasiirtymä geopoliittisen epävarmuuden keskellä…
31. maaliskuuta 2026 - Navigator International