Tallink Silja tekee muutoksia Turku-Tukholma-reitin risteilylipunmyyntiin 7.8.2020 alkaen
3. elokuuta 2020
Turku–Tukholma-reitillä perustuu koronaviruksen aiheuttamiin edelleen jatkuviin matkustusrajoituksiin Suomen ja Ruotsin välillä.
Muutokset Baltic Princessin 23h-risteilyn ja Saaristoristeilyn lipunmyynnissä ovat voimassa ainakin siihen asti, kunnes matkustusrajoitukset Suomen ja Ruotsin välillä helpottuvat.
Lisäksi yhtiö on päättänyt jatkaa lippujen myymistä enintään 75 %:lle laivojen kokonaiskapasiteetista, jotta turvavälit laivalla on helpompi säilyttää. Kaikilla Tallinkin ja Silja Linen aluksilla on tehostettu siivousta ja desinfiointia, ja lisäksi jokaisen matkustajan on ennen matkaa vahvistettava, että on terve ja oireeton.
”Jatkamme tiivistä yhteistyötä eri maiden viranomaisten kanssa ja seuraamme heidän ohjeitaan matkustajiemme hyvinvoinnin takaamiseksi. Olemme toimineet joustavasti tässä jatkuvasti muuttumassa pandemiatilanteessa ja haluamme aina varmistaa, että voimme tarjota kaikille matkustajille mukavia matkakokemuksia merellä”, kertoo Tallink Siljan kaupallinen johtaja Marco Palmu.
Yhdensuuntaisia reittimatkoja Turusta Tukholmaan ja päinvastoin on mahdollista edelleen varata, edellyttäen, että matkustaja on ennen matkaa varmistanut oikeuden matkustaa Suomen ja Ruotsin välillä. Suomen viranomaisten ohjeiden mukaisesti matkoja Ruotsista Suomeen voivat tällä hetkellä tehdä vain Suomeen palaavat suomalaiset, työmatkalaiset tai muusta välttämättömästä syystä matkustavat henkilöt.
Lisätietoja medialle antaa:
Tallink-konserni, Communications Director Katri Link, +372 53 042121, katri.link@tallink.ee
Suomen Varustamoiden tunnustuspalkinto Sami Turpeiselle
28. marraskuuta 2025 - Suomen Varustamot Ry
Suomen Varustamot ry:n hallituskokoonpano vuodeksi 2026 – Björn Blomqvist jatkaa puheenjohtajana
27. marraskuuta 2025 - Suomen Varustamot Ry
Meriakatemia 2025: Meriklusterin tulevaisuus muuttuvassa turvallisuusympäristössä
20. marraskuuta 2025 - Suomen Varustamot Ry
Godby Shipping has completed the purchase of the RoRo vessel Transporter
20. marraskuuta 2025 - Godby Shipping
Ruotsinlaivan konehuoneessa selviää, että saastutus on tulossa tiensä päähän
19. marraskuuta 2025 - Helsingin Sanomat