Vesikuljetuspoolin varautumisseminaari
11. marraskuuta 2020
Huoltovarmuusorganisaatioon kuuluva Vesikuljetuspooli järjesti 27.10.2020 vuotuisen varautumisseminaarin sähköisesti webinaarina. Webinaarissa oli kaksi selkeää teemaa: Koronan vaikutukset logistiikkaan sekä Vesikuljetuspoolin toiminnan kehittäminen.
Tiivis kolmetuntinen ohjelma antoi mahdollisuuden sekä saada ajankohtaista tietoa, että jakaa tehokkaasti näkemyksiä yhdessä muiden vesikuljetuksiin liittyvien toimijoiden kanssa työpajatyöskentelyssä.
Alustuksia koronan vaikutuksista logistiikkaan kuultiin Turun yliopiston professori Lauri Ojalalta sekä Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Janne Känkäiseltä. Paneelikeskusteluun osallistuivat lisäksi Taru Keronen, Eckerö Linen toimitusjohtaja, Ville Haapasaari, Helsingin Sataman toimitusjohtaja ja Jyrki Heinimaa, Rauma Marine Constructionin toimitusjohtaja.
Koronatilanteen vaikutukset vesilogistiikkaan ovat olleet laajat, etenkin henkilöliikenteen puolella. Päivän aikana käydyissä keskusteluissa nousi esiin erityisesti huoltovarmuuteen liittyvän sidosryhmäverkoston keskinäisen viestinnän ja tiedonjakamisen tärkeys kattavan tilannekuvan luomisessa, sekä toimivan yhteistoiminnan merkitys.
Tilaisuutta isännöivät Vesikuljetuspoolin puheenjohtaja Tiina Tuurnala ja poolisihteeri Juha Savisaari. Webinaariin osallistui n. 70 vesikuljetuksien asiantuntijaa. Pooli sai työpajaosuudesta reilusti ajatuksia toiminnan kehittämiseen osallistujilta.

Lisätietoja antaa:
Juha Savisaari, Poolisihteeri
Huoltovarmuusorganisaatio, Vesikuljetuspooli
040 5201 694 , juha.savisaari@shipowners.fi
Uusi selvitys: kannustin meriliikenteen vähäpäästöisille polttoaineille voisi tuoda miljardiluokan hyödyt Suomelle
25. helmikuuta 2026 - Suomen Varustamot Ry
Aurora Botnialle maailman suurin RoPax-alukselle asennettu akusto
19. helmikuuta 2026 - Wasaline
Rekordbatteri på Aurora Botnia – Ålands Sjöfart
18. helmikuuta 2026 - Ålands Sjöfart
Godby tilaa kaksi uutta roro-alusta – Navigator Magazine
18. helmikuuta 2026 - Navigator International
Godby Shipping orders two new roros
17. helmikuuta 2026 - Godby Shipping