Aalto Shipping Company liittyi Suomen Varustamot Ry:n jäseneksi
7. toukokuuta 2018
Uusi suomalainen varustamo Aalto Shipping Company Oy liittyi Suomen Varustamoiden jäseneksi. Uusi jäsen nostaa Suomen Varustamoiden jäsenmäärän 26 varustamoon.
Aalto Shipping Company on aloittanut toimintansa tämän vuoden aikana ja hankkinut laivastoonsa kaksi nykyaikaista jäävahvistettua kuivalastilaivaa. Alukset on tarkoitus siirtää Suomen lipun alle tulevien kuukausien aikana.
Kahden uuden aluksen nimeksi tulee Suomen lipun alla m/s ”Aurora” ja m/s ”Bothnia”. Nämä alukset ovat keskenään sisarlaivoja ja ne ovat rakennettu Hollannissa vuonna 2002. Alusten lastikantavuus on 7 750 tonnia (dwt). Alusten kokonaispituus on noin 120 metriä ja ne ovat hyvin energiatehokkaita polttoaineenkulutuksen suhteen.
Yhtiön perustajia ovat Tatu Laurila, Michael Schröder sekä Matti Jerkkola ja varustamon toiminnan rahoittaa tässä vaiheessa finanssikonserni Taaleri. Yhtiö tulee keskittymään jäävahvistettujen kuivarahti-, kontti- ja Ro-Ro-alusten omistamiseen, miehittämiseen ja kunnossapitoon.
Lisätietoja antaa:
Hans Ahlström
Varatoimitusjohtaja, Suomen Varustamot
hans.ahlstrom@shipowners.fi
040 725 7110
Suomen Varustamot Ry
Viking Cinderella palaa Helsinkiin kesän ajaksi – legendaarinen alus vie sekä Tukholmaan että Tallinnaan
2. kesäkuuta 2023 - Viking Line Abp
Sjöfartens Dag ja Mercy Ships Race Maarianhaminassa
2. kesäkuuta 2023 - Suomen Varustamot Ry
Miten saamme merialalle riittävästi työvoimaa tulevaisuudessa? Uusi merihenkilöstön saatavuuteen keskittyvä hanke tarttuu haasteeseen
25. toukokuuta 2023 - Suomen Varustamot Ry
Finnlines valittu vuoden logistiikkayritykseksi
24. toukokuuta 2023 - Finnlines Oyj
Wasaline panostaa kestävään kehitykseen organisaatiomuutoksella
24. toukokuuta 2023 - Wasaline