Eckerö Linen uusi rahtialus Finbo Cargo aloitti liikennöinnin Vuosaaren satamasta
25. kesäkuuta 2019
Helsingin Vuosaaren ja Tallinnan Muugan välillä liikennöivä, Suomen lipun alla seilaava Finbo Cargo on lähtenyt tänään ensimmäiselle matkalleen kohti Viroa. Uusi rahtialus vähentää Helsingin ja Tallinnan keskusta-alueen raskasta liikennettä ja kasvattaa entisestään rahtiliikenteen kapasiteettia Suomen ja Viron välillä. Uusi reitti takaa sujuvan rahtiliikenteen molemmissa kaupungeissa, sillä satamat sijaitsevat keskusta-alueen ulkopuolella.
Suomen vienti ja tuonti ovat vahvasti riippuvaisia merireiteistä, ja jopa 80 prosenttia kaikista Suomeen tuotavista kulutustavaroista kuljetetaan meritse. Se vastaa 103,8 miljoonan tonnin vuosittaista tavaraliikennettä. Meriteitse tapahtuvan viennin osuus on puolestaan 90 prosenttia koko viennistä. Suomessa toimivien varustamoiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 2300 miljoonaa euroa. Koko meriklusteri työllistää noin 50 000 henkilöä ja sen liikevaihto on yli 13 miljardia euroa.
”Hyvillä rahtiyhteyksillä on kiistämätön merkitys Suomelle. Valtaosa viennistä ja tuonnista liikkuu merta pitkin, ja rahdin kuljettaminen meriteitse on myös merkittävästi ympäristöystävällisempää, kuin muut rahdinkuljetusmuodot”, kertoo Helsingin Sataman toimitusjohtaja Ville Haapasaari.
Eckerö Linen kuljettaman rahdin määrä on ollut viime vuosina voimakkaassa kasvussa, ja tänään avattu uusi rahtireitti nostaa Eckerö Linen päivittäiset rahtilähdöt kymmeneen. Yhtiö on ainoa Suomen lipun alla liikennöivä laivayhtiö Helsinki–Tallinna-reitillä.
”Koko organisaatiomme on tehnyt pitkää päivää, jotta saimme rahtialuksen nyt liikkeelle. Olen tyytyväinen siihen, että pääsimme avaamaan uudenlaisen yhteyden Helsingin ja Tallinnan välille. Sen avulla voimme palvella sekä rahtiasiakkaitamme että auton kanssa matkustavia asiakkaitamme entistä paremmin”, Eckerö Linen toimitusjohtaja Taru Keronen kertoo.
Uusi yhteys palvelee myös auton kanssa matkustavia Finbo Cargo kuljettaa rahdin lisäksi myös automatkustajia tarjoten edullisen ja sujuvan vaihtoehdon Suomen ja Viron välillä liikkumiseen. Eckerö Linen matkustustilastot osoittavat, että yhä useampi Viroon matkaava lähtee matkaan autolla. Finbo Cargo kuljettaa rahdin ja autojen lisäksi kerralla 366 matkustajaa ja tarjoaa mukavat matkustajatilat sekä myymälän, kahvilan ja hyttejä.
Kesäkuun alussa Eckerö Linen ja Tallinnan sataman neuvottelut päättyivät toivottuun lopputulokseen, kun Tallinnan Muuga valikoitui uuden rahtialuksen Viron satamaksi. Vuosaaren ja Muugan valitseminen aluksen satamiksi mahdollistaa sen, että auton kanssa matkustavat pääsevät ajamaan aluksen kyytiin ja sieltä pois ilman odottelua keskustan ruuhkissa. Matkan voi nyt varata helposti Eckerö Linen verkkosivuilta.
Suomen Varustamot Ry
Uusi Vahtimies kansi ja kone – ensituntuma laivatyöhön koulutusohjelma merenkulkuun!
10. lokakuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry
ESL Shipping builds a series of fossil-free handysize vessels to serve the Nordic green transition
9. lokakuuta 2024 - ESL Shipping
IMO:n ympäristönsuojelukomiteassa otettiin maltillisia edistysaskelia kohti hiilineutraalia merenkulkua
8. lokakuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry
Welcome to the Fairway Forward seminar in Helsinki on the 22.10.2024
24. syyskuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry
Itämeripäivää vietetään 29.8.
26. elokuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry