HELCOM GREEN TEAM kokoontui Donsö Shipping Meet tapahtumassa
5. syyskuuta 2019
Donsö Shipping Meet 2019 järjestettiin 3.-4.9. Ruotsissa Donsön saarella. Göteborgin edustalla sijaitseva saari on tunnettu tankkerivarustamoiden keskittymänä ja siellä vuodesta 2009 lähtien, joka toinen vuosi järjestetty kongressi on kasvanut yhdeksi pohjoismaisen merenkulkualan keskeisimmäksi kohtaamispaikaksi. Kaksipäiväinen tapahtuma keräsi Donsön piskuiselle saarelle yli 2000 kävijää ja 260 näytteilleasettajaa kuulemaan merenkulkualan ajankohtaisista aiheista ja nauttimaan saariston tunnelmasta. Tapahtuman pääsponsorina toimi Wärtsilä.
Kongressin pääaiheita olivat mm. vastuullisen merenkulun rahoitus ja tulevaisuuden rekrytointi. Osana ohjelmaa nähtiin myös lavalla Suomen Varustamoiden toimitusjohtaja Tiina Tuurnala, kun pohjoismaisten varustamoyhdistysten johto esiintyi ”CEO’s on stage” -keskustelutilaisuudessa. Toimitusjohtajat keskustelivat eurooppalaisen merenkulun tulevaisuudesta ja mm. siitä miten uudelleen valittu EU:n parlamentti vaikuttaa alan koulutukseen ja tutkimukseen. ”Pohjoismaisilla varustamoilla on samat haasteet ja yhteistyömme toimii sujuvasti. Meillä on hyvää osaamista ja olemme Euroopassa edelläkävijöitä.” Tuurnala kuvaili pohjoismaalaisesta yhteispelistä kysyttäessä. Muita pohjoismaita edustivat Tanskan Anne H. Steffensen ja Ruotsin Rikard Engström
Donsö Shipping Meetin yhteydessä saarella kokoontui myös HELCOM GREEN TEAM. GREEN TEAM on elinkeinon ja viranomaisten muodostama Itämeren merellisen ympäristön suojelukomission (HELCOM) alatyöryhmä, joka keskittyy vihreän teknologian, vastuullisen merenkulun ja vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttöönoton edistämiseen. HELCOM kokouksen fokuksena oli erityisesti kesän aikana lanseerattu GREEN TEAM raportointimekanismi. Raportointimekanismin kyselyn alustavat tulokset osoittivat, että vihreän merenkulun edistämisen pullonkaulat liittyvät pääasiallisesti vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuuriin, biopolttoaineisiin, maasähkön saatavuuteen, sekä rahoitukseen. HELCOM GREEN TEAM toimii kansainvälisenä yhteistyöalustana, jonka tarkoituksena on mahdollistaa, että näihin haasteisiin pystytään tulevaisuudessa vastaamaan.
Ensimmäistä kertaa saarella järjestettiin myös suuri koululaisille ja opinto ohjaajille suunnattu rekrytointitapahtuma ”Satsa på Sjöfart”. Noin 2000 yläkouluikäistä nuorta vieraili saarella, jossa he pääsivät kuulemaan merenkulkualan ammateista ja mm. tutustumiskäynneille Donsöläisten varustamoiden rahtilaivoihin. Donsö Shipping Meetin ensimmäinen konferenssipäivä päättyi perinteiseen tapaan juhlallisella gaala illallisella, johon osallistui yli 1900 henkeä varta vasten illallista varten rakennetussa teltassa.

Tiina Tuurnala
Toimitusjohtaja
Tiina Tuurnala on Suomen Varustamot Ry:n toimitusjohtaja.
+358 40 5476762
tiina.tuurnala@shipowners.fi
Matkustimme Uumajaan laivalla, joka ladataan isolla töpselillä
5. huhtikuuta 2026 - YLE.fi
Roottoripurje on yli 100 vuotias keksintö, johon perustuu myös mullistava suomalainen 1920 luvun…
3. huhtikuuta 2026 - Tekniikka&Talous
Nordic Baltic Maritime Forum Helsingissä: Energiasiirtymä geopoliittisen epävarmuuden keskellä…
31. maaliskuuta 2026 - Navigator International
Nordic-Baltic Maritime Forum Helsingissä: Eri lähestymistavat energiasiirtymän toteuttamiseen geopoliittisen epävarmuuden keskellä
27. maaliskuuta 2026 - Suomen Varustamot Ry
Kansainvälisen yhteistyön lisääminen on kriittistä Itämeren alueen resilienssin ja varautumisen vahvistamisessa
25. maaliskuuta 2026 - Suomen Varustamot Ry