Kasvomaskien käyttö laivamatkalla – varustamoiden yhteinen suositus
14. elokuuta 2020
Suomen Varustamot suosittelee maskien käyttöä laivamatkan aikana niissä tilanteissa, joissa riittävien turvavälien pitäminen ei ole mahdollista. Matkustajien kannattaa varautua käyttämään maskia tilanteesta riippuen esimerkiksi laivaannousun ja laivasta poistumisen yhteydessä, sekä muissa mahdollisissa tilanteissa, joissa turvavälien pitäminen on mahdotonta.
Matkustajia kehotetaan lisäksi pitämään suojamaski saatavilla matkan ajan, jotta mahdollisissa ruuhkissa matkustajat voivat ottaa maskin käyttöön. Kaikilla Suomesta lähtevillä laivoilla on myynnissä kertakäyttöisiä kasvomaskeja.
Kasvomaski on yksi keino ehkäistä koronavirustartuntojen leviämistä. Edelleen on tärkeintä, että sairaana tai oireilevana ei pidä matkustaa. Lisäksi on erittäin tärkeää noudattaa 1-2 metrin turvavälejä aina kun mahdollista, pestä käsiä, yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan sekä välttää kasvojen koskettelua.
Satamissa ja laivoilla on tehty merkittäviä toimia koronaviruksen leviämisen estämiseksi. On hyvä muistaa, että laivoilla on väljää ja matkustajilla on tilaa liikkua turvavälejä noudattaen. Laivoille ei oteta täyttä matkustajamäärää vaan matkustajamääriä on rajoitettu 50-75 % kapasiteetista. Matkustajia muistutetaan laivoilla ja satamissa säännöllisesti turvaväleistä ja käsihygieniasta ja matkustajilla on mahdollisuus pestä ja desinfioida käsiä.
Suomen Varustamot seuraa maskiohjeistuksessa kansallisia ja alueellisia suosituksia ja tarkentaa ohjeistusta tarvittaessa.
THL:n Suositus kasvomaskien käytöstä kansalaisille:
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tarttuminen-ja-suojautuminen-koronavirus/suositus-kasvomaskien-kaytosta-kansalaisille.
Maija Mattila
Työmarkkina- ja lakiasiainjohtaja
Aurora Botnialle maailman suurin RoPax-alukselle asennettu akusto
19. helmikuuta 2026 - Wasaline
Rekordbatteri på Aurora Botnia – Ålands Sjöfart
18. helmikuuta 2026 - Ålands Sjöfart
Godby tilaa kaksi uutta roro-alusta – Navigator Magazine
18. helmikuuta 2026 - Navigator International
Godby Shipping orders two new roros
17. helmikuuta 2026 - Godby Shipping
Viking Line, Turun satama ja Tukholman satamat tavoittelevat fossiilivapaata meriliikennekäytävää…
15. helmikuuta 2026 - Aamuset