Kotimainen kierrätysinnovaatio: laivaravintoloiden kahvinporot päätyvät nyt multasäkkiin
31. lokakuuta 2024
Lähes kaikki Viking Linen laivoilla syntyvä jäte kuljetaan maihin kierrätettäväksi, uusiokäytettäväksi tai kompostoitavaksi. Keväällä alkoi kahvinporojen keräys puutarhamullan raaka-aineeksi yhdessä VG EcoFuelin kanssa. Kahvinporojen kierrätys vähentää neitseellisen turpeen tarvetta mullan valmistuksessa.
Kahvinporot kerätään Viking Linen viideltä laivalta yhdessä ravintoloiden paistorasvojen kanssa. Kahvinporojen tie vie Saarijärvelle kotimaisen Berner Oy:n keväällä lanseeraaman Green Care Kahvimulta -tuotesarjan raaka-aineeksi. Ravintoloiden paistorasvoista puolestaan valmistetaan dieselin biologista korviketta HVO:ta (hydrotreated vegetable oil). Keräämisestä huolehtii Meriaura Groupiin kuuluva VG EcoFuel.
”Paistorasvojen ja kahvinporojen kierrätys on hyvä esimerkki kiertotalouteen perustuvista materiaalivirroista, joita aktiivisesti pyrimme luomaan yhdessä kumppaniemme kanssa. Olennaista on, että ne kierrätetään yhdessä – näin kuljetukset tehostuvat ja päästöt kerättyä yksikköä kohden pienenevät. Meillä Viking Linella on jätteen kierrätyksessä pitkät perinteet: aloitimme sen laivoillamme jo 1980-luvulla suojellaksemme Itämerta ja sen herkkää saaristoluontoa. Nykyään pyrimme laivoillamme lajittelemaan kaikki jätteet ja kierrättämään kaiken mahdollisen säilykepurkeista tekstiileihin. Jätevesiä emme koskaan päästä mereen”, Viking Linen vastuullisuuspäällikkö Dani Lindberg kertoo.
Viking Line on yksi suurimmista multia valmistavan Berner Oy:n kumppaneista, joilta kahvinporoja säännöllisesti noudetaan. Yhteensä kahvinporoja kerätään tuhannelta eri kumppanilta – mukana on varustamojen lisäksi esimerkiksi hotelleja, ravintoloita, liikenneasemia, kauppakeskuksia ja messuhalleja.
”Olemme erittäin iloisia, että olemme vihdoin onnistuneet ratkaisemaan kahvinporojen keräilyyn liittyvän logistiikkahaasteen yhdessä kumppaniemme kanssa. Tämä on maailmanlaajuisestikin ensimmäinen kerta, kun kahvinporoja kerätään suunnitelmallisesti kasvualustoja varten, aiemmin niitä on käytetty lähinnä maantäyttöön. Yhteen 40 litran multapussiin käytämme noin 560 kahvikupillisesta syntyneet porot. Merkittävä ympäristöhyöty on, että näin saamme vähennettyä mullasta neitseellisen kasvuturpeen määrää noin 30 prosenttia”, Berner Oy:n kotipuutarhakategorian päällikkö Jussi Petäjä sanoo.
Viime vuonna Viking Linen laivoilta kerättiin talteen yhteensä 1 475 tonnia ruokajätettä. Siitä saatiin noin 112 000 kuutiota biokaasua, mikä vastaa 127 000 litraa bensiiniä. Energiamäärä vastaa noin 800 kerrostaloyksiön tai 60 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosittaista sähkönkulutusta.
Viking Linen laivojen ravintoloissa tehdään jatkuvasti määrätietoista työtä toiminnan ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Kierrätyksen tehostamisen ohella pääosassa on ruokahävikki, jota pienennetään muun muassa tarjoilemalla buffetissa annospaloja ja seuraamalla tarkkaan ruokien menekkiä. Syyskuun alussa Viking Glorylla ja Viking Gracella alkoi hävikkiprojekti, jonka aikana kaikki yli jäänyt ruoka punnitaan ja analysoidaan. Näin selviää, kuinka suuria määriä jätettä syntyy ylijääneestä ruoasta ja kuinka paljon on lautashävikkiä.
”Laivojemme ravintolahenkilökunnalle kuuluu iso kiitos loistavasta asenteesta, vaikka tämäntyyppiset projektit aina tarkoittavatkin jonkin verran lisätyötä. Toisaalta nämä ovat varmasti myös antoisia, sillä työntekijämme saavat mitattavaa dataa omasta ympäristötyöstään ja sen vaikutuksesta”, Dani Lindberg sanoo.
Näin Viking Linella kierrätetään
Ruokajäte: Laivoilla kerättävä ruokajäte jatkaa kiertokulkuaan biokaasun raaka-aineena, kahvinporot ovat keväästä alkaen päätyneet kotimaisen puutarhamullan raaka-aineeksi.
Tekstiilit: Kotimainen Rester Oy ottaa vastaan vanhoja tekstiilejä ja kierrättää ne. Aluksilta tulevat tekstiilit hajotetaan kuiduiksi, joita voidaan käyttää uuden materiaalin valmistuksessa.
Lasi: Vuonna 2023 Viking Linen laivoilla kierrätettiin 286 tonnia lasipakkauksia. Kun kierrätettyä lasia sulatetaan uudeksi lasiksi, energiaa kuluu 20 prosenttia vähemmän verrattuna siihen, että raaka-aineina käytettäisiin hiekkaa, soodaa ja kalkkia.
Metallijäte: Säilykepurkkeihin käytettävän teräksen kierrätys säästää 75 prosenttia energiaa rautamalmin tuotantoon verrattuna. Vuonna 2023 Viking Line keräsi 50 tonnia metallijätettä.
Paperi: Laivoilta lähti viime vuoden aikana kierrätykseen 346 tonnia paperia ja kartonkia. Paperi- ja pahvipakkausten kierrätyksen myötä tarve uusien puiden kaatamiseen vähenee. Tonni kierrätyspaperia vastaa suunnilleen 14 puuta. Paperinkäyttöä on vähennetty käyttämällä muun muassa digitaalisia näyttöjä ja välittämällä asiakkaille tietoa digikanavissa. Tax free -kampanjakuvasto julkaistaan nykyään vain digitaalisessa muodossa, mikä säästää 70 tonnia paperia vuodessa.
Lisätietoja:
Dani Lindberg, vastuullisuuspäällikkö
dani.lindberg@vikingline.com, puh. +358 18 27 000
Johanna Boijer-Svahnström, viestintäjohtaja
johanna.boijer@vikingline.com, puh. +358 18 270 00
Christa Grönlund, viestintäpäällikkö
christa.gronlund@vikingline.com, puh. +358 9 123 51
Jäänmurtokausi alkaa merialueilla – ensimmäiset rajoitukset voimaan kuukautta myöhemmin kuin viime talvena
17. joulukuuta 2024 - YLE
Uusi Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo-ohjelma merenkulkuun
17. joulukuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry
Elintärkeä Itämeri
4. joulukuuta 2024 - GSD Nordic
Suomen Varustamoiden tunnustuspalkinto somesta tutulle Tommy Björklundille
29. marraskuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry
Suomen Varustamot ry:n syyskokous päätti hallituksen kokoonpanon vuodeksi 2025
29. marraskuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry