Lääkekuljetukset Suomeen varmistetaan laivoilla
22. maaliskuuta 2020
Ulkomaan merikuljetukset kulkevat koronaviruksen aiheuttamista poikkeusoloista huolimatta. Varustamot, yhdessä huoltovarmuusorganisaation ja muiden viranomaisten kanssa tekevät jatkuvasti yhteistyötä merikuljetusten turvaamiseksi.
Lääketeollisuus ry on vedonnut, että lääkekuljetusten ja muiden kriittisten tavaroiden kuljetus on turvattava.
Suomen Varustamot vahvistaa, että lääkekuljetukset meritse Suomeen turvataan varmuudella aluksillamme. Laivamme ovat elintärkeä osa Suomen huoltovarmuutta. Tällä varmistetaan lääkkeiden saatavuus Suomeen ja suomalaisille kaikkialle maassamme.
”Päivittäistavaroiden, kuten ruuan ja lääkkeiden saatavuus Suomeen turvataan. Hallitus on poikkeusolojen toimista linjatessaan todennut, että tavara- ja rahtiliikenteen jatkuvuus varmistetaan. Varustamot, huoltovarmuusorganisaatio ja viranomaiset tekevät yhteistyötä, jotta rahti saadaan kuljetettua.” toteaa Suomen Varustamoiden toimitusjohtaja Tiina Tuurnala.
Suomen tuonnista ja viennistä lähes 90% kulkee meritse, Suomi on tässä suhteessa saari. Laivaliikenteen jatkuvuuden turvaaminen on välttämätöntä yhteiskunnan toimivuuden kannalta. Suomalaiset matkustajalaivat toimivat merkittävänä osana huoltovarmuuden turvaajina muun rahtiliikenteen ohella.
”Kaikilla on yhteinen tahtotila, että Suomen pyörät pidetään pyörimässä ja että kaupoissa riittää ruokaa ja apteekissa lääkkeitä.”, Tuurnala summaa.
Lisätietoja antavat:
Tiina Tuurnala, Toimitusjohtaja
+358 40 547 6762, tiina.tuurnala@shipowners.fi
Hans Ahlström, Varatoimitusjohtaja
+358 40 725 7110, hans.ahlstrom@shipowners.fi
Tiina Tuurnala
Toimitusjohtaja
Tiina Tuurnala on Suomen Varustamot Ry:n toimitusjohtaja.
+358 40 5476762
tiina.tuurnala@shipowners.fi
Sjöfartens Dag kokosi alan yhteen Maarianhaminassa – merenkulkijoita palkittiin ansiomerkein
23. toukokuuta 2025 - Suomen Varustamot Ry
Jäänmurtokauden 2024–2025 talvi oli leuto, kausi kesti 153 vuorokautta
19. toukokuuta 2025 - ePressi.com
Merenkulun naistenpäivää vietetään 18.5.
16. toukokuuta 2025 - Suomen Varustamot Ry
Valion tuotteet kulkevat nyt Itämeren yli fossiilivapaasti
9. toukokuuta 2025 - Osto ja logistiikka
Wasaline ottaa merkittävän askeleen kohti ilmastoneutraalia liikennettä
29. huhtikuuta 2025 - Wasaline