Matkailu- ja kuljetusalan avoin kirje Suomen hallitukselle

3. kesäkuuta 2021

Hyvä Suomen hallitus, tässä matkailu- ja kuljetusala vaan tervehdys!

Ajattelin kirjoittaa Sinulle, koska minäkin, muiden lailla, olen voinut huonosti jo pitkään.
Eläminen jatkuvassa epätietoisuudessa huolestuttaa minua ja kymmeniätuhansia läheisiäni
ja työtovereitani. Minun on vaikea toimia tai suunnitella mitään, koska koen, ettei minua
kohdella samoin perustein kuin vertaisiani muualla EU:ssa.

Minusta olisi oikeudenmukaista, että noudattaisit EU komission ja neuvoston linjauksia
ja avaisit rajat ja matkustamisen samassa tahdissa muun Euroopan kanssa. Olemmehan
onnistuneet koronan torjunnassa erinomaisesti: vanhukset ja riskiryhmäläiset on rokotettu,
yhteistyö eri toimijoiden välillä sujuu ja tartuntaluvut ovat alhaalla.

Hyvä hallitus, kaipaan Sinulta kollegoittesi kanssa yhdessä tehdyn ja selkeän EU:n linjausten
mukaisen suunnitelman ja säännöt terveysturvallisen matkustamisen avaamiseksi. Huomioit
tietenkin tautitilanteen ja riskiperusteisuuden, mutta suunnitelma ja sen käytännön toteutus
olisi minun, työtovereitteni ja koko Suomen selviämisen kannalta kovin tärkeää. Tiedät kyllä,
olen tästä Sinulle usein maininnut.

Olen tehnyt tiivistä yhteistyötä terveysviranomaisten kanssa terveysturvallisen matkailun
ja sen edellyttämien toimintamallien toteuttamiseksi ja näin aion toimia jatkossakin. Teen
työtäni mahdollistaakseni asiakkaitteni liikkumisen niin arjessa kuin vapaa-ajallakin. Olen
varma, että onnistun turvaamaan terveysturvallisuuden sinäkin hetkenä, kun taas avaamme
hallitun matkustamisen yhdessä muiden EU-maiden kanssa.

Ystävällisin terveisin ja päätöstänne odottaen,

Suomen matkailu- ja kuljetusala

 

 

Suomen Varustamot ry:n lausunto Sosiaali- ja terveysministeriölle tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta ja rikoslain 44 luvun väliaikaisesta muuttamisesta VN 12442/2021 matkustusrajoituksiin liittyen: Suomen Varustamot ry Lausunto tartuntatautilain ja RL 44 väliaikaisesta muuttamisesta.

 

Tiina Tuurnala
Toimitusjohtaja

Tiina Tuurnala on Suomen Varustamot Ry:n toimitusjohtaja.

+358 40 5476762

tiina.tuurnala@shipowners.fi