Merenkulun HarjoitteluMylly ry etsii koordinaattoria kesätyöhön
27. maaliskuuta 2019
Merenkulun HarjoitteluMylly ry etsii koordinaattoria kesälomasijaisuuteen Helsingin keskustassa.
Haemme henkilöä, jolla on kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja kiinnostusta merenkulkuun. Merenkulun ja/tai merenkulun ammatillisen koulutuksen tuntemus katsotaan eduksi. Työ alkaa 3. kesäkuuta perehdytysjaksolla. Sijaisuus jatkuu noin elokuun puoliväliin, jonka jälkeen mahdollisuus osa-aikaiseen työhön.
Meistä
Merenkulun HarjoitteluMylly ry on rekisteröity yhdistys, jonka jäseninä ovat merenkulkualan oppilaitokset sekä Suomen Varustamot ry. Myllyn tehtävänä on koordinoida harjoittelupaikkoja merenkulkuoppilaitosten oppilaille STCW-yleissopimuksen mukaisesti. Mylly toimii Suomen Varustamot ry:n toimistotiloissa Helsingin ydinkeskustassa ja toimistokielemme ovat suomi ja ruotsi. HarjoitteluMylly tarjoaa loistavan tilaisuuden tutustua Suomen merenkulkualaan, sekä merenkulunkoulutukseen että varustamotoimialaan.
Työtehtävät
Päivittäisiin työtehtäviin kuulu laivaharjoittelupaikkojen koordinointi, johon kuuluu yhteydenpito sekä aluksiin että harjoittelijoihin. Muista työtehtävistä sovitaan osaamisen ja aikaisemman kokemuksen perusteella.
Tehtävä edellyttää
Haemme ulospäin suuntautunutta henkilöä, joka omaa hyvät sosiaaliset taidot sekä organisointi kykyä. Odotamme sinulta itsenäistä ja toimeen tarttuvaa työskentelyotetta. Työ sopii hyvin henkilölle, joka pitää asioiden koordinoimisesta ja yhteydenpidosta sidosryhmiin. Edellytämme, että hakijalla on sujuvat taidot niin suullisesti kuin kirjallisesti, suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, koska operatiivinen työ tapahtuu kaikilla kolmella kielellä. Lisäksi työtehtävässä vaaditaan perus toimisto-ohjelmien käyttötaitoa. Eduksi katsotaan aikaisempi kokemus merenkulusta ja/tai merenkulun ammatillisesta koulutuksesta.
Tarjoamme
- Monipuoliset, itsenäiset ja kehittävät työtehtävät.
- Työpaikan Helsingin ydinkeskustassa, sekä lounas- että liikuntaedun.
- Mahdollisuuden tutustua Suomen varustamoelinkeinoon ja merenkulun koulutukseen mukavassa työympäristössä
Vapaamuotoinen hakemus palkkatoivomuksineen sekä ansioluettelo pyydetään toimittamaan sähköpostitse HarjoitteluMyllyn toiminnanjohtajalle viimeistään maanantaina 8.4.2019. HarjoitteluMyllyn toiminnanjohtaja Bernt Lindell antaa lisätietoja tehtävästä sähköpostitse (bernt.lindell@shipowners.fi) tai puhelimitse (puh.nro. 050 420 3080) maanantaisin 08:30-09:30, keskiviikkoisin 09:00-10:00 ja perjantaisin 13:00-14:00. Huomioithan että haastattelut voidaan aloittaa jo ennen viimeistä hakupäivää ja paikka voidaan täyttää sopivan henkilön löydyttyä, joten haethan jo tänään!
Laivamatkustajat tuovat Suomeen vuosittain 1,4 miljardin euron matkailutulot
5. lokakuuta 2026 - Suomen Varustamot Ry
Meriaura täyttää 40 vuotta
1. lokakuuta 2026 - Meriaura
Merenkulun turvallisuuspalkinto Anita Mäkiselle: ”Arktisten merialueiden turvallisuus- ja ympäristösääntelyä on tiukennettava”
29. syyskuuta 2026 - Suomen Varustamot Ry
Tallink Silja sai jälleen Sustainable Travel Finland -merkin
22. syyskuuta 2026 - Tallink Silja Oy
Myös rahtilaivoista voi tehdä hybridejä – ESL Shippingin Astramar-alusta esiteltiin Raahessa
21. syyskuuta 2026 - Raahen Seutu