Merenkulun turvallisuuspalkinto Sea Sunday merikapteeni Matti Aaltoselle
11. syyskuuta 2023
Kuva: Aaro Taina / Traficom
Merenkulun turvallisuuspalkinto 2023 on myönnetty merikapteeni Matti Aaltoselle. Aaltonen on suorittanut pitkän uran merenkulun turvallisuutta edistävissä viranomaistehtävissä.
Merenkulun turvallisuuspalkinnon Sea Sundayn luovutti merikapteeni Matti Aaltoselle Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne 11.9.2023. Aaltonen on toiminut niin ylimmän johdon tehtävissä, asiantuntijana ja viimeinen pesti ennen eläköitymistä 2023 oli johtavana asiantuntijana Liikenne- ja viestintävirasto Traficomissa.
Aaltonen on edustanut Suomea ja laajasti suomalaista merenkulkua ja kulkijoita kansainvälisellä tasolla, kehittämässä erilaisia säädöksiä ja edistämässä merenkulun turvallisuutta. Asiantuntemuksen lisäksi Aaltonen on ollut arvostettu, ystävällinen ja innostava kollega.
”Olen kiitollinen saamastani huomionosoituksesta. Entisenä merenkulkijana ja virkamiehenä koen sen palkitsevan työn, jota olen tehnyt yhdessä kaikkien merenkulun osapuolten kanssa. Meriturvallisuus on kiinteä osa merenkulkua. Se varmistaa ihmisten, tavaroiden ja palvelujen turvallisen liikkumisen ja merikuljetusten häiriöttömän ja ympäristöystävällisen toiminnan kaikissa olosuhteissa. Se on osa yhteiskunnan turvallisuutta ja huoltovarmuutta”, Aaltonen kommentoi saamaansa huomionosoitusta. (Traficom, 11.9.2023).
Merenkulun turvallisuuspalkinto Sea Sunday on Suomen viranomaisten sekä ammatti- ja vapaa-ajan merenkulun järjestöjen vuonna 1997 perustama tunnustus, jonka jakamisesta päätetään vuosittain. Palkinto myönnetään meriturvallisuuden eteen ansiokkaasti toimineelle. (Suomen Merimieskirkko).
Jäänmurtokausi alkaa merialueilla – ensimmäiset rajoitukset voimaan kuukautta myöhemmin kuin viime talvena
17. joulukuuta 2024 - YLE
Uusi Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo-ohjelma merenkulkuun
17. joulukuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry
Elintärkeä Itämeri
4. joulukuuta 2024 - GSD Nordic
Suomen Varustamoiden tunnustuspalkinto somesta tutulle Tommy Björklundille
29. marraskuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry
Suomen Varustamot ry:n syyskokous päätti hallituksen kokoonpanon vuodeksi 2025
29. marraskuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry