Merenkulun turvallisuuspalkinto Sea Sunday myönnettiin Markku Myllylle
10. syyskuuta 2018
Merenkulun turvallisuuspalkinto Sea Sunday jaettiin perjantaina 7.9.2018 Euroopan meriturvallisuusviraston (EMSA) pääjohtaja, merenkulkuneuvos Markku Myllylle.
Mylly on toiminut merenkulun turvallisuuden edistäjänä koko työuransa, mm. Merenkulkulaitoksen pääjohtajana, Satamaliiton toimitusjohtajana, merikapteenina ja luotsina. EMSA:n pääjohtajana Mylly on kehittänyt EMSA:n työtä EU-lainsäädännön yhtenäisessä toimeenpanossa koko EU:n tasolla. Myllyn panos Euroopan meriturvallisuuden kehittäjänä on vahvistanut onnettomuuksia ennalta ehkäisevää meriturvallisuustyötä myös Suomessa.
Kiitospuheessaan Markku Mylly nosti mm. esiin merellisten viranomaisten välisen METO-yhteistyön, jossa tehdään poikkeuksellista, viranomaisrajat ylittävää yhteistyötä turvallisen merenkulun varmistamiseksi ja toimintatapojen tehostamiseksi.
Mylly korosti myös merenkulun digitaalista murrosta ja automaation kehityksen vaikutuksia turvallisuuteen. Datan lisääntyvä saatavuus ja sen tiedonvaihto parantaa päätöksentekoa ja lisää turvallisuutta merenkulussa. Myllyn mukaan turvallisuuskulttuuri on parantunut huomattavasti, mutta merenkulun turvallisuuden kehityksessä riittää vielä työnsarkaa, sillä globaalilla ja eurooppalaisellakin tasolla tapahtuu edelleen päivittäin vakavia onnettomuuksia.
”Erittäin hienoa että Markku Mylly, joka on ollut merenkulkualan merkittävimmissä tehtävissä ja vaikuttanut kansainvälisesti sekä kansallisesti merenkulun turvallisuuden parantamiseen, saa ansaitsemaansa tunnustusta Sea Sunday palkinnon muodossa.” kommentoi Suomen Varustamoiden hallituksen puheenjohtaja Tapani Voionmaa palkinnonjakotilaisuudessa.
Merenkulun turvallisuuspalkinto Sea Sunday on perustettu 1997 ja se jaettiin tänä vuonna 20. kerran. Palkinnon luovutti liikenneministeri Anne Berner. Palkinnonjako tilaisuus pidettiin Liikenteen turvallisuusviraston Trafin tiloissa Helsingissä.

Tiina Tuurnala
Toimitusjohtaja
Tiina Tuurnala on Suomen Varustamot Ry:n toimitusjohtaja.
+358 40 5476762
tiina.tuurnala@shipowners.fi
Matkustimme Uumajaan laivalla, joka ladataan isolla töpselillä
5. huhtikuuta 2026 - YLE.fi
Roottoripurje on yli 100 vuotias keksintö, johon perustuu myös mullistava suomalainen 1920 luvun…
3. huhtikuuta 2026 - Tekniikka&Talous
Nordic Baltic Maritime Forum Helsingissä: Energiasiirtymä geopoliittisen epävarmuuden keskellä…
31. maaliskuuta 2026 - Navigator International
Nordic-Baltic Maritime Forum Helsingissä: Eri lähestymistavat energiasiirtymän toteuttamiseen geopoliittisen epävarmuuden keskellä
27. maaliskuuta 2026 - Suomen Varustamot Ry
Kansainvälisen yhteistyön lisääminen on kriittistä Itämeren alueen resilienssin ja varautumisen vahvistamisessa
25. maaliskuuta 2026 - Suomen Varustamot Ry