Meriauralle lisää aluksia uuteen kokoluokkaan ja erikoislastien kuljettamiseen

28. tammikuuta 2019

Meriaura on tehnyt aikarahtaussopimuksen viidestä uudesta aluksesta. Rahdattavat alukset ovat kansilastialus, kaksi 8000 tonnin monitoimi-raskasnostoalusta, sekä kaksi Meriauralle perinteisempää kokoluokkaa edustavaa 4000 tonnin kuivalastialusta.

M/S Enough Talk on samantyyppinen ja -kokoinen erikoislastien kuljetukseen soveltuva kansilastialus kuin Meriauran tutut kansilastialukset Aura ja Meri. Enough Talkin rahtaus kasvattaa merkittävästi Meriauran lastikapasiteettia ja asemaa erikoislastien kuljettajana Pohjois-Euroopan alueella. Kapasiteettilisäys tuo palveluun lisää joustavuutta ja mahdollistaa myös osan kaluston sitomisen pitkäaikaisempiin projekteihin tai aikarahtauksiin.

Erikoislastikuljetuksiin soveltuvat myös monitoimialukset M/S Antonia (ex. Pietro Benedetti) sekä M/S Antje, joissa molemmissa on kaksi raskasnostoihin soveltuvaa nosturia. Alukset on varustettu välikansilla ja niiden nostureilla voidaan käsitellä jopa 160 tonnin painoisia kappaleita. Alusten pituus mahdollistaa esimerkiksi viime vuosina huomattavasti kasvaneiden tuulivoimaloiden osien, kuten pitkien siipien kuljetuksen. Nämä lastikapasiteetiltaan n. 8500 ja 7900 tonnin ja 12.000 kuutiometrin alukset soveltuvat hyvin myös bulk-lastien kuljettamiseen. Uusilla sopimuksilla Meriaura vahvistaa tonnistonsa lukumäärää uudessa, aikaisempaa suuremmassa 8000 lastitonnin alusluokassa, johon kuuluu entuudestaan viime syksynä rahdattu M/S Airisto.

Meriauralle perinteisempään kokoluokkaan on laivastosta poistuneiden aikarahtialusten tilalle aikarahdattu 3900 lastitonnin M/S Travetal ja Alstertal.

”Näillä moneen eri kuljetustarpeeseen sopivilla aluksilla haemme tehokkuutta ja mahdollisuutta yhdistellä Itämeren ja Pohjanmeren alueen bulk- ja projektikuljetuksia. Kapasiteetin kasvaessa olemme lisänneet myös projektiosaston henkilöstöresursseja ja meillä on kasassa erittäin ammattitaitoinen ja nuorekas tiimi”, kertoo Meriauran toimitusjohtaja Beppe Rosin. ”Vaikka panostamme nyt myös isompaan kokoluokkaan ja erikoiskuljetustonnistoon, emme missään nimessä ole unohtamassa pitkäaikaiselle sopimusasiakkaillemme tärkeää pienemmän kokoluokan tonnistoa”, hän jatkaa.

Osa aluksista on liittynyt jo Meriauran laivastoon ja osa liittyy lähiviikkojen aikana.

 

 

Lisätietoja:

Beppe Rosin, Toimitusjohtaja Meriaura Oy,

beppe.rosin@meriaura.fi

puh 050 557 4323