Meriliikenteen toimijat vahvistivat varautumista yhteisellä harjoituksella
6. kesäkuuta 2024
Huoltovarmuusorganisaation Vesikuljetuspooli järjesti merenkulun toimijoille kaksipäiväisen harjoituksen Helsingissä. Itämeren alueen turvallisuustilanne on reilun kahden vuoden aikana muuttunut merkittävästi ja riski vakavaan häiriöön on kasvanut. Harjoitukset ovat osa huoltovarmuuskriittisen toimijoiden säännöllistä yhteistyötä, jolla vahvistetaan varautumista sekä tiedonvaihtoa. Harjoitukseen osallistui noin 60 edustajaa varustamoista ja muista keskeisistä merialan toimijoista sekä alan viranomaisista.
Suomen riippuvuus merikuljetuksista on kasvanut entisestään ulko- ja turvallisuuspoliittisen tilanteen vuoksi. Tullin tilastojen mukaan vuonna 2023 noin 96 prosenttia Suomen ulkomaankaupasta kulki meritse ja tuonnista lähes 98 prosenttia. Harjoituksessa konkretisoitiin, miten eri lakeja, asetuksia sekä varautumissuunnitelmia sovelletaan eri häiriö- ja poikkeustilanteissa niin koko alan kuin varustamojen osalta.
- ”Poikkeusoloihin ja häiriöihin varautumista on tehty pitkäjänteisesti jo vuosikymmeniä Huoltovarmuusorganisaatiossa yhteistyössä yritysten ja viranomaisten kanssa. Harjoitus oli todella hyödyllinen ja se auttaa edelleen kehittämään varautumista merikuljetusten jatkuvuuden varmistamiseksi” toteaa Vesikuljetuspoolin puheenjohtaja, Tiina Tuurnala.
Vesikuljetuspoolin tehtävänä on yhdessä alan yritysten ja viranomaisten kanssa seurata, suunnitella ja valmistella toimenpiteitä huoltovarmuuden kehittämiseksi. Pooli laatii ohjeita ja suosituksia vesiliikenteen varautumiseen.
Harjoitustoiminta on keskeinen osa kotimaista varautumista sekä Huoltovarmuusorganisaation tehtäviä, koska sen avulla voidaan tunnistaa heikkoja ja kehittämistä vaativia kohteita. Yhteistoimintaharjoitukset edistävät lisäksi eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja parantavat valmiuksia toimia kriisitilanteessa. Teemoittain vaihtuvat harjoitukset ovat osa poolin jokavuotista toimintaa.
- Hienoa, että harjoitus kiinnosti eri toimijoita näin laajasti. Harjoituksessa nousi esiin paljon konkretiaa varautumistoimien nykytilanteesta. Merkittävänä tuloksena kertyi myös arvio kehitettävistä asioista, sanoo Vesikuljetuspoolin poolisihteeri Juha Savisaari.
Lisätietoja:
Vesikuljetuspoolin poolisihteeri Juha Savisaari, juha.savisaari@shipowners.fi, 040 5201694
Juha Savisaari
Varautumisasiantuntija
Jäänmurtokausi alkaa merialueilla – ensimmäiset rajoitukset voimaan kuukautta myöhemmin kuin viime talvena
17. joulukuuta 2024 - YLE
Uusi Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo-ohjelma merenkulkuun
17. joulukuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry
Elintärkeä Itämeri
4. joulukuuta 2024 - GSD Nordic
Suomen Varustamoiden tunnustuspalkinto somesta tutulle Tommy Björklundille
29. marraskuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry
Suomen Varustamot ry:n syyskokous päätti hallituksen kokoonpanon vuodeksi 2025
29. marraskuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry