Sisärajavalvonta palautetaan 28.12. alkaen Suomen ja Schengen-maiden väliseen liikenteeseen – matkustajien maahantulon edellytykset kiristyvät

23. joulukuuta 2021

Uuden koronavirusmuunnoksen nopean leviämisen vuoksi, Suomen hallitus on linjannut, että sisärajavalvonta otetaan uudelleen käyttöön Suomen ja kaikkien Schengen-maiden väliseen liikenteeseen rajoilla tiistaina 28.12.2021 alkaen. Päätös on voimassa 16.1.2022 asti.

Suomeen saapuvilta ulkomaalaisilta matkustajilta vaaditaan maahantulon edellytyksenä todistus täydestä rokotussarjasta tai alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta covid-19-taudista SEKÄ todistus alle 48 tuntia vanhasta negatiivisesta covid-19-testituloksesta.

Vaatimus koskee 31.12.2021 asti vuonna 2005 tai sitä aikaisemmin syntyneitä ja 1.1.2022 alkaen vuonna 2006 tai sitä aikaisemmin syntyneitä.

Negatiivista 48h testitulosta ei edellytetä Suomen kansalaisilta, Suomessa pysyvästi asuvilta ulkomaalaisilta, eikä henkilöiltä, joiden maahantulon perusteena on välttämätön syy kuten pakottavat perheasiat. Kaikkia matkustajia, mukaan lukien Suomen kansalaisia, koskevat kuitenkin tartuntatautilain ja Avien päätösten mukaiset vaatimukset, joiden mukaan tulee olla todistus täydestä rokotussarjasta, todistus jo sairastetusta taudista tai enintään 72 h vanha negatiivinen testitodistus.

Poikkeuksen edellä mainittuihin edellytyksiin muodostavat henkilöt, jotka matkustavat Norrtäljen kunnan (Kapellskär) ja Ahvenanmaan välisessä liikenteessä ja voivat korvata vaatimukset todistuksella hyväksyttävästä covid-19-rokotussarjasta, alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta covid-19-taudista tai todistuksella negatiivisesta enintään 7 vuorokautta ennen Suomeen saapumista tehdystä covid-19-testistä.

Linjaukset eivät koske risteilymatkustajia, jotka eivät käy maissa toisessa maassa. Merenkulkijat ja muu huoltovarmuuskriittinen logistiikkahenkilöstö saavat edelleen matkustaa Suomeen rajoituksetta.

Lisätietoja matkustusrajoituksista päivittyviltä Rajavartiolaitoksen sivuilta. Viranomaisten tiedotteiden seuraamista suositellaan.