Sjöfartens Dag ja Mercy Ships Race Maarianhaminassa
2. kesäkuuta 2023
Sjöfartens Dag – Maritime Day seminaari ja messutapahtuma järjestettiin jälleen 1.6. kesäisessä Maarianhaminassa. Suosittu tapahtuma keräsi lähes 700 merenkulkualan ammattilaista Alandica kulttuuri- ja kongressikeskukseen Ahvenanmaalle.

Kuva 1: Sjöfartens Dag keräsi laajan joukon merenkulun ammattilaisia ja alan yrityksiä Maarianhaminaan.
Maarianhaminassa oli edustettuina runsaasti varustamoita, meriteollisuuden ja vakuutusalan yrityksiä, sekä merialan järjestöjä. Messuilla oli laaja kirjo alan yritysten ständejä. Seminaarin esityksissä painottuivat päästöjen vähentäminen, uudet polttoaineet ja teknologinen kehitys. Fossiilittomien polttoaineiden saatavuus on vielä haasteena, mutta vihreässä siirtymässä ja ekosysteemisessä muutoksessa nähtiin myös valtavasti mahdollisuuksia. Kyberturvallisuus kiinnosti myös yleisöä keräten laajan kuulijakunnan.
Suomen Varustamoiden hallitus palkitsi tilaisuudessa Langh Shipin konetarkastaja Anders Söderblomin kultaisella ansiomerkillä. Tallink Siljan Birgitta Andersson palkittiin aikaisemmin keväällä.

Kuva 2:. Konetarkastaja Anders Söderblomille luovutettiin Suomen Varustamojen kultainen ansiomerkki. Kuvassa Anders ja Langh Shipin edustajia.
Messuja edeltävänä päivänä järjestettiin hyväntekeväisyystapahtuma MercyShips Race. Tapahtuma keräsi suuren joukon iloisia osallistujia juoksemaan ja kävelemään hyvän asian puolesta. Tapahtuman tuotot menevät Mercy Ships sairaalalaivojen toiminnan tukemiseen. Sairaalalaivat toimivat vapaaehtoisvoimin Afrikan rannikolla mahdollistaen hoitoa lapsille ja aikuisille, joilla ei muutoin olisi mahdollisuutta päästä hoitoon.

Kuva 3: Suomen Varustamoiden joukkue lähdössä Mercy Ship Raceen
Matkustimme Uumajaan laivalla, joka ladataan isolla töpselillä
5. huhtikuuta 2026 - YLE.fi
Roottoripurje on yli 100 vuotias keksintö, johon perustuu myös mullistava suomalainen 1920 luvun…
3. huhtikuuta 2026 - Tekniikka&Talous
Nordic Baltic Maritime Forum Helsingissä: Energiasiirtymä geopoliittisen epävarmuuden keskellä…
31. maaliskuuta 2026 - Navigator International
Nordic-Baltic Maritime Forum Helsingissä: Eri lähestymistavat energiasiirtymän toteuttamiseen geopoliittisen epävarmuuden keskellä
27. maaliskuuta 2026 - Suomen Varustamot Ry
Kansainvälisen yhteistyön lisääminen on kriittistä Itämeren alueen resilienssin ja varautumisen vahvistamisessa
25. maaliskuuta 2026 - Suomen Varustamot Ry