Suomen Konepäällystöliitto jätti koko kauppamerenkulkua ja jäämurtajaliikennettä koskevan lakkovaroituksen
22. helmikuuta 2019
Suomen Konepäällystöliitto jätti koko kauppamerenkulkua ja jäämurtajaliikennettä koskevan lakkovaroituksen tänään 22.2.2019. Lakon on määrä alkaa 9.3.2019.
Konepäällystöliiton mukaan työnantajan esitys ei-EU työntekijöiden lisäämisestä tarkoittaisi vähintään tuhannen merityöpaikan menettämistä. Tämä ei pidä paikkansa. Työnantajan esityksen tavoitteena on saada lisää laivoja Suomen lipun alle. Esitys pitää sisällään ehdon, että myös suomalaisten merenkulkijoiden määrä samalla kasvaa. Työnantajan esityksen mukaan ei-EU työntekijöiden osuuden lisääminen ei myöskään saa johtaa suomalaisten merenkulkijoiden työsuhteiden irtisanomisiin.
Ilman sekamiehitystä suomalaiset varustamot eivät pysty kilpailemaan kansainvälisessä kilpailussa. Tavoitteena on myös parantaa huoltovarmuutta kasvattamalla suomalaisten alusten määrää Suomen lipun alla. Tavoitteena on, että suomalaisen merihenkilöstön määrä kasvaa.
Lisätietoja: Varatoimitusjohtaja Hans Ahlström, puh 040-7257110
Shipping industry united in support of IMO as its global regulator and successful implementation of IMO GHG reduction pathway
20. huhtikuuta 2026 - Suomen Varustamot Ry
Yli puolet matkustajista tulee Suomen ulkopuolelta – Pohjolan matkailubuumi näkyy Viking Linella
20. huhtikuuta 2026 - Viking Line Abp
Matkustimme Uumajaan laivalla, joka ladataan isolla töpselillä
5. huhtikuuta 2026 - YLE.fi
Roottoripurje on yli 100 vuotias keksintö, johon perustuu myös mullistava suomalainen 1920 luvun…
3. huhtikuuta 2026 - Tekniikka&Talous
Nordic Baltic Maritime Forum Helsingissä: Energiasiirtymä geopoliittisen epävarmuuden keskellä…
31. maaliskuuta 2026 - Navigator International