Suomen Varustamoiden kultamitalit jaettiin Sjöfartens Dag tapahtumassa
12. marraskuuta 2021
Sjöfartens Dag kokosi merenkulkualan toimijat jälleen Maarianhaminaan. Tapahtumassa jaettiin vuoden tauon jälkeen Suomen Varustamot ry:n kultamitalit ansioituneille merenkulkijoille.
Pandemian takia siirtynyt tapahtuma Sjöfartens Dag järjestettiin torstaina 11.11.2021 ensimmäistä kertaa vuoden 2019 jälkeen. Tapahtuma keräsi yli 500 merenkulkualan ammattilaista marraskuiseen Maarianhaminaan. Tapahtuman merenkulkumessuilla oli noin sata näytteilleasettajaa, mukaan lukien varustamoita, meriteollisuuden yrityksiä sekä laajasti merenkulun yhdistyksiä ja organisaatioita.
Ohjelmassa kuultiin oppeja pandemian varrelta ja luotiin katseita tulevaisuuden hiilettömään meriliikenteeseen. Muun muassa Suomen Varustamoiden toimitusjohtaja Tiina Tuurnala alusti pandemian aiheuttamista häiriöistä merikuljetuksiin liittyen ja laajasta yhteistyöstä niiden ratkomiseksi. Varustamot Godby Shipping, Rederi Ab Eckerö, Langh Ship ja Viking Line kertoivat tulevaisuuden näkymistään. DNV:ltä ja Wärtsilältä kuultiin näkemyksiä keinoista päästövähennyksiin ja tulevaisuuden polttoaineiden kehityksestä.
Tapahtumassa jaettiin vuoden tauon jälkeen Suomen Varustamoiden kultamitalit ansioituneille merenkulkijoille. Suomen Varustamot ry:n hallitus myöntää kultamitalit jäsenvarustamoiden esitysten perusteella. Yhdistyksen kultamitali jaetaan huomionosoituksena pitkäaikaisesta, ansiokkaasta meripalveluksesta Suomen kauppalaivastossa.
Tänä vuonna yhdistyksen kultamitalilla palkittiin kahdeksan henkilöä; Finnlinesin merikapteeni Mikael Lindholm, Godby Shippingin merikapteeni Thomas Stig Blomsterlund, Langh Shipin merikapteeni Hannu Soinila, Meriaura Groupin merikapteeni Thord Vaenerberg ja merikapteeni Klaus Ketto, OSM Maritime Groupin konepäällikkö Veijo Immonen ja päällikkö Pekka Hämäläinen, sekä Tallink Siljan merikapteeni Juha Rossi.
Tänä vuonna myönnettiin yhteensä kahdeksan mitalia, joista kuusi jaettiin tapahtumassa. Kuvassa vasemmalta oikealle: Pekka Hämäläinen, Veijo Immonen, Thord Vaenerberg, Klaus Ketto, Mikael Lindholm ja Juha Rossin mitalin vastaanottanut Jan Valtonen.
Lämpimät onnittelut mitalisteille!
Miten saamme merialalle riittävästi työvoimaa tulevaisuudessa? Uusi merihenkilöstön saatavuuteen keskittyvä hanke tarttuu haasteeseen
25. toukokuuta 2023 - Suomen Varustamot Ry
Finnlines valittu vuoden logistiikkayritykseksi
24. toukokuuta 2023 - Finnlines Oyj
Wasaline panostaa kestävään kehitykseen organisaatiomuutoksella
24. toukokuuta 2023 - Wasaline
International Day for Women in Maritime 2023: Thursday 18 May 2023
16. toukokuuta 2023 - All About Shipping
Finnlinesin tuloskatsaus tammi–maaliskuu 2023
4. toukokuuta 2023 - Finnlines Oyj