Tallink-konserni avaa rahtiliikenteen toimipisteen Puolaan
30. huhtikuuta 2019
Tallink-konserni avaa rahtiliikenteen toimipisteen Puolan Varsovaan. Tallinkin rahtiliiketoiminta on kasvanut viime vuosina tasaisesti kaikilla konsernin reiteillä. Yhtiö tarjoaa rahtikuljetuksia kaikilla sen 11 matkustajalaivalla sekä kahdella rahtilaivalla, ja on siten olennainen toimija alueen liikenneinfrastruktuurissa. Puolan toimiston avaaminen liittyy yrityksen haluun kasvattaa rahtitoimintaa Keski-Euroopassa. Toimistopäällikön rekrytointi on parhaillaan käynnissä.
– Rahtikuljetukset ovat tärkeä sekä nopeasti kasvava ja laajeneva osa liiketoimintaamme, ja Keski-Euroopasta tulevien rahtiasiakkaiden määrä on kasvanut voimakkaasti. Olemme palvelleet näitä asiakkaita hyvin nykyisiltä kotimarkkina-alueiltamme, mutta uskomme, että voimme tarjota heille vielä parempaa palvelua, jos olemme konttorimme myötä heitä lähempänä ja ymmärrämme entistä paremmin heidän tarpeitaan, sanoo Tallink-konsernin Cargo-toimintojen johtaja Håkan Fagerström.
– Saimme hiljattain valmiiksi Puolan toimipisteen rekisteröintiprosessin ja meillä on nyt Varsovassa uusi konttori valmiina. Olemme parhaillaan rekrytoimassa sinne päällikköä, jolla on laaja rahtitoiminnan kokemus sekä hyvä paikallisten ja alueellisten markkinoiden tuntemus. Toivomme, että toimipiste on täydessä toimintavalmiudessa kesän kuluessa.
Tallink-konserni tarjoaa rahtikuljetuksia merellä päivittäin ympäri vuoden seitsemällä reitillä Viron, Suomen, Ruotsin ja Latvian välillä.
Lisätietoja antaa:
AS Tallink Grupp, Cargo-toimintojen johtaja Håkan Fagerström, +358 40 515 6329, hakan.fagerstrom@tallinksilja.com
Tallink-konserni on pohjoisen Itämeren alueen suurin matkustaja- ja rahtiliikennevarustamo. Yrityksellä on yhteensä 14 alusta ja se liikennöi Tallink- ja Silja Line -brändeillä seitsemällä reitillä. AS Tallink Grupp työllisti yli 7 500 henkilöä ja kuljetti yli 9,8 miljoonaa matkustajaa vuonna 2018. AS Tallink Grupp on listattu Tallinnan pörssissä vuodesta 2005 ja Helsingin pörssissä joulukuusta 2018 alkaen. www.tallink.com
Shipping Industry Pushes Back Against Proposed Hormuz Transit Fees
7. elokuuta 2026 - www.globaltrademag.com
Suomalainen Arctia tuottaa jäänmurtopalveluita Kanadan arktisella alueella – Valtonen: Loistava…
5. elokuuta 2026 - YLE.fi
ESL Shipping is planned to form an independent, listed company
3. elokuuta 2026 - ESL Shipping Ltd
Tallinkin Victoria I siirtyy uudelle laituripaikalle 5.8.2026
3. elokuuta 2026 - Tallink Silja Oy
Finnlines-konsernin liikevaihto ja tulos kohenivat
31. heinäkuuta 2026 - Aamuset