Tallink-konserni julkaisi vuoden 2021 ensimmäisen kvartaalin tuloksen
29. huhtikuuta 2021
Tallink-konserni on tänään julkaissut vuoden 2021 ensimmäisen vuosineljänneksen taloudellisen tuloksen (tilintarkastamaton). Yhtiön ensimmäisen kvartaalin nettotappio oli 34,4 miljoonaa euroa (nettotappio vuoden 2020 ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli 30,2 miljoonaa euroa). Konsernin liikevaihto oli 53,7 miljoonaa euroa, mikä on 65,3 prosenttia eli 101,2 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2020. Konsernin tulos ennen korkoja, veroja ja poistoja (EBITDA) oli -6,3 miljoonaa euroa, mikä ei ollut merkittävästi huonompi kuin vuonna 2020 (-1,3 miljoonaa euroa 2020/Q1).
Konsernin investoinnit vuoden 2021 ensimmäisellä vuosineljänneksellä olivat 4,2 miljoonaa euroa eli huomattavasti pienemmät kuin vuonna 2020. Muuttuneen taloudellisen tilanteen ja liikennöinnin osittaisen keskeyttämisen vuoksi aluksille tehtiin vain välttämättömät huolto- ja korjaustoimenpiteet, mikä piti laivojen investoinnit minimissä.
Henkilöstömäärä pieneni viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden ja oli hieman yli 3900 vuoden 2021 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Näin ollen myös henkilöstökustannukset pienenivät merkittävästi jo alkuvuodesta 2021, ja yhtiö odottaa, että vuonna 2020 tehtyjen vaikeiden päätösten vaikutukset tulevat näkymään koko vuoden 2021 ajan.
Tallinkilla on edelleen vahva, rahavaroista ja käyttämättömistä luottolimiiteistä koostuva, 96,4 miljoonan euron likviditeettipuskuri. Lisäksi yhtiöllä on 90 miljoonaa euroa nostamatonta Nordic Investment Bankin käyttöpääomalainaa.
”Tiesimme etukäteen, että tämä vuosineljännes tulee olemaan rankka sillä virustilanne oli pahenemassa ja uusia matkustusrajoituksia otettiin jälleen käyttöön. Vuoden 2020 ensimmäisen vuosineljänneksen kaksi ensimmäistä kuukautta toimimme vielä normaalisti, kun taas tänä vuonna koko ensimmäinen vuosineljännes on toimintaa pyöritetty tiukkojen rajoitusten puitteissa”, kommentoi Tallink-konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene.
”Kuten kaikkien muidenkin matkailu- ja kansainvälisen kuljetuksen sektorilla, täytyy myös meidän olla edelleen äärimmäisen joustavia ja luovia. Pidämme kaikki kustannukset tiukasti hallinnassa, etsimme vaihtoehtoisia tulonlähteitä ja tarkastamme sekä lyhyen että pitkän aikavälin suunnitelmiamme viikoittain. Samalla odotamme innolla eri maiden hallitusten, viranomaisten ja EU:n päätöksiä sekä toimia, jotka helpottaisivat matkustusta ainakin Euroopan sisällä, esimerkiksi rokotuspassien käyttöä matkustuksessa”, kertoo Nõgene.
”Vaikka liikevaihtomme on merkittävästi laskenut tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, olen iloinen, että olemme onnistuneet välttämään EBITDA:n merkittävän laskun. Tämä on seurausta merkittävistä ponnisteluistamme kustannusten hallinnassa, lisääntyneestä tehokkuudesta ja erilaisista tukitoimenpiteistä, joita olemme saaneet hyödyntää. Verrattuna edelliseen normaalin toimintavuoden 2019 ensimmäiseen neljännekseen liikevaihtomme laski 152 miljoonaa euroa, mutta kokonaisvaikutus EBITDA:an oli noin -10 miljoonaa euroa. Olemme kiitollisia eri maiden hallituksille sekä kaikille työntekijöillemme tuesta ja ponnistelusta, jotka auttavat meitä pysymään pinnalla tänä vaikeana aikana”, jatkaa Nõgene.
”Olen henkilökohtaisesti erittäin tyytyväinen, että Tallinkin osakkeenomistajien määrä on kasvanut 25 702:een näinä haastavina aikoina. Tämä on selvä merkki osakkeenomistajiemme luottamuksesta meihin ja toimiin, joita aiomme jatkaa liiketoimintamme kestävyyden turvaamiseksi. Aiomme tehdä kaikkemme voidaksemme tarjota osakkeenomistajille jälleen hyvän osinkotuoton tulevaisuudessa”, kertoo Nõgene.
”Toivomme vilpittömästi, että pystymme lähitulevaisuudessa toteuttamaan ainakin joitain tämän kesän suunnitelmistamme ja siten varmistamaan, että vuoden 2021 seuraavan vuosineljänneksen tulokset alkavat näyttää paremmalta. Tallink-konsernissa ollaan valmiita ja motivoituneita”, lisää Nõgene.
Lisätietoja medialle antaa:
Tallink Grupp, Katri Link, Communications Director, Tel. +372 53042121, katri.link@tallink.ee
Tallink-konserni on yksi pohjoisen Itämeren alueen suurimmista matkustaja- ja rahtiliikennevarustamoista. Yrityksellä on yhteensä 15 alusta ja se liikennöi Tallink- ja Silja Line -brändeillä useilla reiteillä. Tallink-konserni työllistää noin 4 000 henkilöä Suomessa, Virossa, Ruotsissa, Latviassa, Venäjällä ja Saksassa. Vuonna 2020, COVID-19 pandemian aikana, yhtiö kuljetti 3,7 miljoonaa matkustajaa ja lähes 360 000 rahtiyksikköä. AS Tallink Grupp on listattu Tallinnan ja Helsingin pörssissä. www.tallink.com
Welcome to the Fairway Forward seminar in Helsinki on the 22.10.2024
24. syyskuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry
Itämeripäivää vietetään 29.8.
26. elokuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry
Vesikuljetuspoolin uudeksi poolisihteeriksi on valittu komentaja evp Juha Lehtinen
21. elokuuta 2024 - Suomen Varustamot Ry
90 prosenttia vähemmän päästöjä –työ Itämeren ensimmäisen vihreän merikäytävän puolesta huipentuu historialliseen viikkoon
15. elokuuta 2024 - Viking Line Abp
Meriklusteri herätti keskustelua SuomiAreenalla
1. heinäkuuta 2024 - Navigator