Tallink-konsernilla ennätyksellinen kolmas vuosineljännes

7. marraskuuta 2019

Tallink-konserni on julkistanut vuoden 2019 kolmannen neljänneksen ja tammi–syyskuun tuloksensa (tilintarkastamaton). Kolmas neljännes oli konsernille ennätyksellinen.

Konsernin vuoden 2019 kolmannen neljänneksen voitto oli 54,6 miljoonaa euroa (46,1 miljoonaa euroa vuoden 2018 samalla ajanjaksolla). Se on yhtiön kaikkien aikojen suurin kolmannen neljänneksen tulos. Kolmannen neljänneksen tulos ennen korkoja, veroja ja poistoja (EBITDA) kasvoi 12,1 miljoonasta eurosta 83,2 miljoonaan euroon.

Tallinkin kolmannen neljänneksen liikevaihto kasvoi 1,5 prosenttia edellisen vuoden vertailukaudesta ja oli 287,8 miljoonaa euroa. Ennätyksellinen neljännes oli seurausta heinä- ja elokuun matkustajaennätysmääristä sekä vahvasta myynnistä merellä ja maissa.

Yhtiön tammi–syyskuun 2019 voitto oli 44,2 miljoonaa euroa eli 2,4 miljoonaa euroa (5,8 %) enemmän kuin edellisvuoden vastaavalla ajanjaksolla. Liikevaihto tammi–syyskuussa 2019 laski 0,1 prosenttia vertailukaudesta ja oli 722,7 miljoonaa euroa.

Tulos ennen korkoja, veroja ja poistoja (EBITDA) kasvoi tammi-syyskuussa lähes 19 miljoonaa euroa ja oli 137,7 miljoonaa euroa. Ensimmäisen yhdeksän kuukauden taloudellista tulosta tuki vahva kolmas neljännes ja sitä heikensi yhtiön seitsemän aluksen telakointi vuoden alkupuoliskolla.

– Ennätyksellinen kolmas neljännes oli seurausta matkustajamäärien vakaasta kasvusta, entistä paremmasta laivatoimintojen palvelukatteesta, vahvasta kulukurista, investoinneista alustemme energiatehokkuuteen sekä viime vuoden lopussa neuvotellusta osittaisesta polttoainehintojen suojauksesta, Tallink-konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene sanoo.

Ennätyksellisten matkustajamäärien lisäksi konsernin kolmas neljännes oli kiireinen myös liiketoiminnan kehittämisen näkökulmasta.

– Perustimme tytäryhtiön Singaporeen, osallistumme Singaporen lentoaseman tarjousprosesseihin ja etsimme uusia laajentumismahdollisuuksia Aasiassa. Hankimme oikeudet Burger King -ravintolatoimintaan Baltian maissa. Lisäksi olemme nimittäneet kaksi kokenutta jäsentä konsernin johtoryhmään. Keskitymme vahvasti myös yritys- ja yhteiskuntavastuun käytäntöjen kehittämiseen ja toimeenpanoon liiketoiminnassamme. Tavoitteenamme on olla vastuullisen merenkäynnin edelläkävijä Itämeren alueella, Nõgene jatkaa.

Lisätietoja antaa: Katri Link, viestintäjohtaja, Tallink-konserni, puh. +372 5304 2121, katri.link@tallink.ee

Tallink-konserni on pohjoisen Itämeren alueen suurin matkustaja- ja rahtiliikennevarustamo. Yrityksellä on yhteensä 14 alusta ja se liikennöi Tallink- ja Silja Line -brändeillä seitsemällä reitillä. AS Tallink Grupp työllisti yli 7 500 henkilöä ja kuljetti yli 9,8 miljoonaa matkustajaa vuonna 2018. AS Tallink Grupp on listattu Tallinnan pörssissä vuodesta 2005 ja Helsingin pörssissä joulukuusta 2018 alkaen. www.tallink.com