Uusi rajojen terveysturvallisuuslainsäädäntö muuttaa käytäntöjä laivamatkustuksessa
8. heinäkuuta 2021
Varustamot ovat edellyttäneet 23.3.2021 lähtien kaikilta ulkomailta Suomeen saapuvilta laivamatkustajilta THL:n suosituksen mukaisesti negatiivista testitodistusta. Maanantaina 12.7 alkaen, uuden lain astuessa voimaan varustamojen koronatodistusvaatimuksesta luovutaan ja laivamatkustuksessa siirrytään soveltamaan uutta lakia. Täysin rokotetut ja jo Covid-19 taudin sairastaneet matkustavat vapaasti Suomeen kaikista EU-maista.
EU- ja Schengen-alueelta voi tulla Suomeen vapaasti 12.7. lähtien ilman terveysturvallisuustoimia, jos on
o täysin rokotettu, tai
o sairastanut Covid-19 taudin 6 kk:n sisällä, tai
o syntynyt vuonna 2006 tai sitä myöhemmin, tai
o tulee alhaisen ilmaantuvuusluvun maasta.
Yhden rokotuksen saaneiden tulee käydä koronatestissä 3-5 vuorokautta maahantulon jälkeen, ja täysin rokottamattomilta edellytetään lisäksi ennakkotestitodistusta tai testiä maahan tullessa.
Hallituksen asetuksella on määritetty alhaisen ilmaantuvuusluvun maiksi maat, joiden ilmaantuvuus on asetuksen hyväksymishetkellä alle 10/100 000/14vrk. Näistä maista matkustajat voivat tulla maahan ilman mitään terveysturvallisuustoimia. Hallitus päivittää maalistaa noin kahden viikon välein. Lisätietoja Sosiaali- ja terveysministeriön sivulta: https://stm.fi/-/terveysturvallisuus-rajoilla-suomeen-ulkomailta-saapuvien-velvollisuuksista-paatettiin.
Risteilymatkustajilta, jotka eivät käy toisessa maassa ei edellytetä todistuksia tai testejä.
Sisärajavalvontaa ja maahantulorajoituksia jatketaan 25.7 asti
Sisärajatarkastukset ovat edelleen voimassa 12.-25.7.2021. Vapaa-ajan matkustus on sallittu vain täyden rokotussarjan saanneilta ja Covid-19 taudin sairastaneilta maista, joiden ilmaantuvuusluku on yli 25/100 000/14vrk. Listaukset maista päivitetään 1-2 viikon välein ja ne voi tarkistaa Rajavartiolaitoksen sivuilta. Suomen kansalaiset voivat aina palata Suomeen.
FINENTRY-palvelun käyttöä suositellaan sujuvoittamaan maahantuloa satamissa. Finentryn kautta voi ilmoittaa matkustustietonsa ja varata ajan maksuttomaan Suomessa tehtävään koronavirustestiin. Finetry on käytössä kaikissa matkustajasatamissa lukuun ottamatta Vaasaa.
”Heinäkuun aikana voimassa oleva malli on valitettavan sekava ja monimutkainen eri ilmaantuvuusrajoineen. Suomeen olisi saatava mahdollisimman pian selkeä ja yksinkertainen malli terveysturvalliselle matkustamiselle. On todella toivottavaa, että Suomi yhdessä muiden EU maiden kanssa soveltaisi yhtenäisiä periaatteita EU:n sisäisessä matkustamisessa” toteaa Suomen Varustamoiden toimitusjohtaja Tiina Tuurnala
Lisätietoja voimassa olevista matkustusrajoituksista Rajavartiolaitoksen sivuilta www.raja.fi.
Lisätietoja medialle:
Tiina Tuurnala +358 40 5476762,
Maija Mattila +358 400 560 594
Tiina Tuurnala
Toimitusjohtaja
Tiina Tuurnala on Suomen Varustamot Ry:n toimitusjohtaja.
+358 40 5476762
tiina.tuurnala@shipowners.fi
Miten saamme merialalle riittävästi työvoimaa tulevaisuudessa? Uusi merihenkilöstön saatavuuteen keskittyvä hanke tarttuu haasteeseen
25. toukokuuta 2023 - Suomen Varustamot Ry
Finnlines valittu vuoden logistiikkayritykseksi
24. toukokuuta 2023 - Finnlines Oyj
Wasaline panostaa kestävään kehitykseen organisaatiomuutoksella
24. toukokuuta 2023 - Wasaline
International Day for Women in Maritime 2023: Thursday 18 May 2023
16. toukokuuta 2023 - All About Shipping
Finnlinesin tuloskatsaus tammi–maaliskuu 2023
4. toukokuuta 2023 - Finnlines Oyj