Ympäristö ja ilmasto

Merikuljetus on ympäristöystävällisin kuljetusmuoto, eikä sille ole korvaavaa vaihtoehtoista liikennemuotoa. Suomen Varustamot edistää jäsenistönsä ympäristöystävällistä ja kilpailukykyistä merenkulkua sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Seuraamme aktiivisesti ympäristömääräysten valmistelua, ympäristöteknologian kehittymistä sekä tutkimuksen tarjoamia ratkaisuja tiukentuviin ympäristömääräyksiin ja vihreämpään merenkulkuun.

YK:n kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n asettamana tavoitteena on että kansanvälisen meriliikenteen kasvihuonekaasupäästöt ovat nettonolla vuoteen 2050 mennessä, tai tämän tienoilla. Vuoteen 2030 mennessä 5–10% kansanvälisen meriliikenteen käyttämästä energiasta pitäisi jo tulla nolla- tai lähes nollapäästöisistä energioista, polttoaineista ja teknologioista. Varustamoelinkeinon tavoitteena on niin ikään, että koko maailman merenkulku olisi hiilineutraalia vuoteen 2050 mennessä.

Teemme yhteistyötä koko meriklusterin, kuljetusketjun, laitevalmistajien, viranomaisten, tutkijoiden ja Itämeren suojelujärjestöjen kanssa. Laaja yhteistyö eri toimijoiden välillä, kaikkia hyödyntävien parhaiden käytäntöjen löytäminen, sekä ennakoiva ja aktiivinen ote tulevaisuuden kehitykseen takaavat parhaat edellytykset kestävälle merenkululle ja paikan etujoukoissa.