Viking Linen erikoisristeilyt vievät samalla matkalla Maarianhaminan joulutoreilta Tallinnan tunnelmaan
10. syyskuuta 2020
M/S Gabriella tekee 27.‒29.11. ja 4.‒6.12. Helsingistä kaksi erikoisristeilyä, joilla voi virittäytyä joulunodotukseen sekä Maarianhaminassa että Tallinnassa. Ahvenanmaalla järjestetään molempina viikonloppuina joulumarkkinat. Jos ottaa auton matkalle mukaan, voi retkeillä saarella omin päin. Paluumatkalla ankkuroidutaan Tallinnassa, missä jää aamupäivä aikaa kierrellä kaupungilla.
Joulutunnelmaa saaristossa ja hansakaupungissa
Viking Linen kahdella uutuusristeilyllä voi tutustua sekä ahvenanmaalaisiin että virolaisiin tapoihin valmistautua vuoden suurimpaan juhlaan. Risteilyjen aikana ehtii vierailla joko Jan Karlsgården -ulkoilmamuseon pikkujoulumarkkinoilla (28.11.) tai Maarianhaminan joulumarkkinoilla (5.12.). Maissaoloaikana voi myös osallistua opastetulle retkelle, joka vie Ahvenanmaan tärkeimmille nähtävyyksille. Jos matkalle ottaa mukaan auton, sen voi ajaa laivasta Maarianhaminassa ja tehdä kiertoajelun omin päin. Seuraavana aamupäivänä on aikaa käydä maissa Tallinnassa, joka on tunnettu Raatihuoneen torin edustalla levittäytyvästä joulutoristaan.
M/S Gabriella lähtee Helsingistä 27.11. ja 4.12. klo 16.30 ja saapuu Maarianhaminaan seuraavana päivänä klo 9.10. Laiva lähtee kello 16.00 kohti Tallinnaa, missä ankkuroidutaan 29.11. ja 6.12. klo 9.00‒12.30. Laiva on takaisin Helsingissä klo 15.15.
Lisätietoa:
Christa Grönlund, tiedotuspäällikkö, Marketing Communications
christa.gronlund@vikingline.com, puh. +358 9 123 5242
Johanna Boijer-Svahnström, tiedotusjohtaja, Corporate Communications
johanna.boijer@vikingline.com, puh. +358 18 270 00
Matkustimme Uumajaan laivalla, joka ladataan isolla töpselillä
5. huhtikuuta 2026 - YLE.fi
Roottoripurje on yli 100 vuotias keksintö, johon perustuu myös mullistava suomalainen 1920 luvun…
3. huhtikuuta 2026 - Tekniikka&Talous
Nordic Baltic Maritime Forum Helsingissä: Energiasiirtymä geopoliittisen epävarmuuden keskellä…
31. maaliskuuta 2026 - Navigator International
Nordic-Baltic Maritime Forum Helsingissä: Eri lähestymistavat energiasiirtymän toteuttamiseen geopoliittisen epävarmuuden keskellä
27. maaliskuuta 2026 - Suomen Varustamot Ry
Kansainvälisen yhteistyön lisääminen on kriittistä Itämeren alueen resilienssin ja varautumisen vahvistamisessa
25. maaliskuuta 2026 - Suomen Varustamot Ry