Merenkulkijat tulee priorisoida rokotuksissa merikuljetusten jatkuvuuden turvaamiseksi
5. helmikuuta 2021
Koronapandemian vaikutukset ovat olleet maailmanlaajuisesti ennenäkemättömät. Vuonna 2020 muun maailman pysähtyessä, merenkulku ja merenkulkijat ovat pitäneet maailmantalouden liikkeessä koronasta huolimatta. Yhteiskuntamme on riippuvainen toimivista merikuljetuksista. Jopa 90% maailman tavarakuljetuksista, mukaan lukien päivittäistuotteet, lääkkeet ja teollisuuden raaka-aineet, kuljetetaan meriteitse.
Suomen hallitus on pandemian aikana linjannut tavarakuljetusten jatkuvuuden prioriteetiksi ja suuri osa merialoilla työskentelevistä henkilöistä on linjattu yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alojen henkilöstöön. Varustamoiden yhteistyö hallinnon ja eri viranomaisten kanssa on ollut tiivistä ja toimivaa, ja tavarakuljetusten jatkuvuus Suomeen on saatu turvattua merikuljetuksin.
Globaalisti pandemian vaikutukset merenkulkuun ovat kuitenkin olleet suuret. Viruksen leviämisen estämiseksi tehdyt toimet, rajojen sulkemiset ja matkustusrajoitukset ovat mm. vaikeuttaneet merenkulun miehistönvaihtoja ympäri maailman. Tämä on aiheuttanut tuhansille merenkulkijoille humanitäärisesti erittäin vaikeita tilanteita, joissa he eivät ole päässet matkustamaan kotiin, vaan työvuorot ovat venyneet jopa vuoden mittaisiksi.
Jotta pystytään varmistamaan merikuljetusten häiriötön jatkuvuus, on merenkulkijoiden ja aluksille kriittisen huoltohenkilöstön liikkuvuus yli rajojen varmistettava. Alkuvuonna 2021 koronaviruksen mutaatioiden leviämisen aiheuttaman uhan kasvaessa, valtiot ympäri maailman ovat asettaneet lisää rajoituksia rajoilleen. Useat maat vaativat negatiivisia koronatestituloksia ja tulevat odotettavasti vaatimaan rokotetodistusta matkustajilta maahantulon edellytykseksi. Tästä syystä on ensisijaisen tärkeää, että merenkulkijat ja aluksille kriittinen huoltohenkilöstö saavat rokotteet ensimmäisten joukossa, riskiryhmien jälkeen.
”Merenkulkijoiden rooli avaintyöntekijöinä on koronapandemian aikana korostunut entisestään. Nyt on tärkeää, että he pääsevät tekemään työtään sujuvasti ja että tavarakuljetukset jatkossakin turvataan EU:n suositusten ja hallituksen prioriteettien mukaisesti. Siksi Suomessakin tulisi priorisoida tämä huoltovarmuuden kannalta kriittinen ryhmä rokotusohjelmassa.” summaa Tiina Tuurnala, Suomen Varustamot ry:n toimitusjohtaja.
Varustamoiden kattojärjestöt ICS ja ECSA sekä kansainväliset organisaatiot YK, IMO ja ILO vetoavat päättäjiin, jotta merenkulkijat tunnustettaisiin avaintyöntekijöiksi ja priorisoitaisiin rokotuksissa eri puolilla maailmaa.
EU Member States must enable crew changes to take place without further delays and prioritise seafarers for vaccination: https://www.ecsa.eu/publications/open-letter-eu-member-states-must-enable-crew-changes-take-place-without-further
Shipping industry demands vaccine priority for seafarers amid renewed crew change struggles: https://www.ics-shipping.org/press-release/shipping-industry-demands-vaccine-priority-for-seafarers-amid-renewed-crew-change-struggles/
Lisätietoja antavat:
Tiina Tuurnala, toimitusjohtaja
+358 40 547 6762, tiina.tuurnala@shipowners.fi
Maija Mattila, työmarkkinajuristi
+358 400 560 594, maija.mattila@shipowners.fi
Suomen Varustamot ry
Tiina Tuurnala
Toimitusjohtaja
Tiina Tuurnala on Suomen Varustamot Ry:n toimitusjohtaja.
+358 40 5476762
tiina.tuurnala@shipowners.fi
Matkustimme Uumajaan laivalla, joka ladataan isolla töpselillä
5. huhtikuuta 2026 - YLE.fi
Roottoripurje on yli 100 vuotias keksintö, johon perustuu myös mullistava suomalainen 1920 luvun…
3. huhtikuuta 2026 - Tekniikka&Talous
Nordic Baltic Maritime Forum Helsingissä: Energiasiirtymä geopoliittisen epävarmuuden keskellä…
31. maaliskuuta 2026 - Navigator International
Nordic-Baltic Maritime Forum Helsingissä: Eri lähestymistavat energiasiirtymän toteuttamiseen geopoliittisen epävarmuuden keskellä
27. maaliskuuta 2026 - Suomen Varustamot Ry
Kansainvälisen yhteistyön lisääminen on kriittistä Itämeren alueen resilienssin ja varautumisen vahvistamisessa
25. maaliskuuta 2026 - Suomen Varustamot Ry