Merenkulkujärjestöjen perinteinen kunniakäynti järjestettiin Merenkulkijoiden ja mereen menehtyneiden muistomerkillä pyhäinpäivänä
2. marraskuuta 2024
Perinteinen kunniakäyntitilaisuus pidettiin Eiranrannassa Ursinin kalliolla.
Puheen tilaisuudessa piti merimiespastori Jussi Laine ja musiikista vastasi Mikaelin laulajat johtajanaan Jukka Okkonen.
Vuosittain järjestettävässä tilaisuudessa on kiertävä seppeleenlaskuvuoro. Tänä vuonna Merisotakoulu laski seppeleen Merivoimien edustajana.
Kunniakäynnin aikana vapaaehtoiset meripelastajat kunnioittavat merellä menehtyneiden merenkulkijoiden muistoa alusparaatilla. Alusparaatissa on mukana Suomenlahden merivartioston partioalus, mikäli sillä ei ole operatiivisesta tehtävästä johtuvaa estettä.
Kunniakäynti on järjestetty vuodesta 1968 lähtien, jolloin myös muistomerkki on pystytetty. Tilaisuuden käytännön järjestelyistä vastaa vuosittain Suomen Merimieskirkko ry. Tilaisuuden äänentoistosta huolehtii Jere Vepsä.
Maarianhaminassa järjestettiin vastaava muistotilaisuus Mannen vid ratten muistomerkillä. Suomen Varustamoita edusti tilaisuudessa varapuheenjohtaja, Viking Linen toimitusjohtaja Jan Hanses.
Lisätietoa tilaisuudesta antaa Merimieskirkko:
Jaakko Laasio, merenkulkijatyön johtaja. Puh. 0400 156 660, sähköposti jaakko.laasio@merimieskirkko.fi
Sjöfartens Dag kokosi alan yhteen Maarianhaminassa – merenkulkijoita palkittiin ansiomerkein
23. toukokuuta 2025 - Suomen Varustamot Ry
Jäänmurtokauden 2024–2025 talvi oli leuto, kausi kesti 153 vuorokautta
19. toukokuuta 2025 - ePressi.com
Merenkulun naistenpäivää vietetään 18.5.
16. toukokuuta 2025 - Suomen Varustamot Ry
Valion tuotteet kulkevat nyt Itämeren yli fossiilivapaasti
9. toukokuuta 2025 - Osto ja logistiikka
Wasaline ottaa merkittävän askeleen kohti ilmastoneutraalia liikennettä
29. huhtikuuta 2025 - Wasaline