Meriaura Group investoi moderniin pientonnistoon
26. helmikuuta 2021
Turkulaiseen Meriaura Groupiin kuuluva varustamoyhtiö VG-Shipping on ostanut 3000 DWTtonnin kuivarahtialuksen. Meriauran rahtaukseen tuleva 1A-jääluokan, 86 metriä pitkä alus saa Kyproksen lipun ja tulee saksalaisen yhteistyökumppanin hoitoon. Alus saa nimekseen ’Helena
VG’, joka tulee omistajaperheen lähipiiristä. Nykyisessä Itämerellä liikennöivässä pientonnistossa 3000 tonnin kokoluokka on harvinainen, sillä kokoluokkaan ei ole juurikaan rakennettu uusia aluksia viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen. Vuonna 2011 rakennettu ’Helena VG’ edustaa kokoluokkansa modernimpia yksilöitä.
Laivahankinnan lisäksi Meriaura on tehnyt aikarahtaussopimuksen 4500 tonnin Nordersandnimisestä aluksesta ainakin kesään saakka. ”Olemme reagoineet kapasiteettivajeeseen niin 3000-, kuin 4000-tonnareiden luokassa. Kuivalastimarkkinan kiihdyttyä loppusyksystä emme pystyneet
vastaamaan kasvavaan kuljetuskysyntään, mutta nyt asia on korjattu”, kertoo Meriauran toimitusjohtaja Beppe Rosin. Helena VG-alus (ent. Rochefort) luovutetaan Meriaura Groupille 1.3.2021, ja Nordersand viikon 10 aikana.
Lisätietoja:
Beppe Rosin, Toimitusjohtaja Meriaura Oy, puh. 050 557 4323 beppe.rosin@meriaura.fi
Ville Koskinen, Toimitusjohtaja VG-Shipping Oy, puh. 040 584 8179 ville.koskinen@vg-shipping.fi
Matkustimme Uumajaan laivalla, joka ladataan isolla töpselillä
5. huhtikuuta 2026 - YLE.fi
Roottoripurje on yli 100 vuotias keksintö, johon perustuu myös mullistava suomalainen 1920 luvun…
3. huhtikuuta 2026 - Tekniikka&Talous
Nordic Baltic Maritime Forum Helsingissä: Energiasiirtymä geopoliittisen epävarmuuden keskellä…
31. maaliskuuta 2026 - Navigator International
Nordic-Baltic Maritime Forum Helsingissä: Eri lähestymistavat energiasiirtymän toteuttamiseen geopoliittisen epävarmuuden keskellä
27. maaliskuuta 2026 - Suomen Varustamot Ry
Kansainvälisen yhteistyön lisääminen on kriittistä Itämeren alueen resilienssin ja varautumisen vahvistamisessa
25. maaliskuuta 2026 - Suomen Varustamot Ry