Roottoripurjeen koekäyttöjakso Viking Gracella päättyy
23. huhtikuuta 2021
Roottoripurjeteknologiaa on testattu Viking Linella vuodesta 2018.
Suomalaisen Norsepowerin kehittämää innovatiivista roottoripurjeteknologiaa on testattu Viking Linella nyt kolmen vuoden ajan. Roottoripurje tuottaa työntövoimaa Magnus-ilmiön avulla ja pienentää laivan potkuritehon tarvetta. M/S Viking Grace oli maailman ensimmäinen matkustaja-alus, jolle roottoripurje asennettiin. Huhtikuussa roottoripurjeen koekäyttöjakso Viking Gracella päättyy. Viking Line haluaa jatkossakin kokeilla uusia ilmastoystävällisiä ratkaisuja aluksillaan. Uudelle M/S Viking Glorylle on jo rakennettu roottoripurjevalmius.
– Roottoripurjeteknologia on lupaava ja kunnianhimoinen askel kohti ympäristöystävällisempää merenkulkua. Tällaisia ratkaisuja on tärkeää kehittää enemmän, ja me haluamme ehdottomasti olla mukana etsimässä tapoja entistä ilmastoystävällisempään liikennöintiin Itämerellä. Flettner- roottoritekniikka on erittäin kiinnostavaa, ja yhteistyömme Norsepowerin kanssa on ollut rikastuttavaa ja avartavaa, sanoo Viking Linen tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström.
Norsepowerin roottoripurjeratkaisu on ensimmäinen perusteellisesti testattu ja kaupallistettu mekaaninen purje. Täysin automatisoitu järjestelmä tunnistaa tilanteen, jossa tuuliolosuhteet muuttuvat suotuisiksi roottoripurjeen käytölle. Tällöin järjestelmä käynnistää purjeen ilman käyttäjiltä vaadittavia toimenpiteitä. Norsepowerin roottoripurjeet on asennettu Viking Gracen lisäksi neljään laivaan, muun muassa Saksan ja Tanskan väliä liikennöivälle Scandlinesin M/V Copenhagen -lautalle ja Maersk Pelican -tankkeriin.
– Viking Grace -projektista saamamme riippumattomien osapuolten validoimat testitulokset johtivat lukuisiin uusiin roottoripurjetoimituksiin, ja liiketoimintamme on voimakkaassa kasvussa. Uusille laivoille optimoiduilla roottoripurjeilla on mahdollista saavuttaa jopa yli 20 % polttoainesäästöt. Roottoripurje-teknologiamme on jo nyt saatavilla oleva ratkaisu, joka mahdollistaa meriliikenteelle merkittävät päästövähennykset, kertoo Norsepowerin toimitusjohtaja Tuomas Riski.
Lisätietoja:
Johanna Boijer-Svahnström, tiedotusjohtaja
johanna.boijer@vikingline.com, puh. +358 18 270 00
Tuomas Riski, toimitusjohtaja, Norsepower
tuomas.riski@norsepower.com, puh. +358 50 330 5732
Uusi selvitys: kannustin meriliikenteen vähäpäästöisille polttoaineille voisi tuoda miljardiluokan hyödyt Suomelle
25. helmikuuta 2026 - Suomen Varustamot Ry
Aurora Botnialle maailman suurin RoPax-alukselle asennettu akusto
19. helmikuuta 2026 - Wasaline
Rekordbatteri på Aurora Botnia – Ålands Sjöfart
18. helmikuuta 2026 - Ålands Sjöfart
Godby tilaa kaksi uutta roro-alusta – Navigator Magazine
18. helmikuuta 2026 - Navigator International
Godby Shipping orders two new roros
17. helmikuuta 2026 - Godby Shipping