Uusi merenkulun markkinaselvitys
2. toukokuuta 2022
Liikenne- ja viestintäministeriö on 2.5.2022 julkaissut uuden selvityksen merenkulun markkinatilanteesta. Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan laadittu raportti arvioi Suomen merenkulun markkinoita ja niiden kehitystä vuoteen 2030.
Merikuljetukset ovat keskeinen ja välttämätön osa toimivaa ulkomaankauppaa erityisesti Suomelle. Selvitys toteaa merenkulun markkinan tuottavan Suomen elinkeinoelämälle kustannustehokkaita palveluita myös talvimerenkulun osalta ja markkinan toimivan vuoden 2021 ja 2022 vaihteessa hyvin.
Selvityksen mukaan merenkulun huoltovarmuus on hyvällä tolalla. Huoltovarmuuden kannalta keskeisen kotimaisen tonniston muodostavat kauppa-alusluetteloon merkityt pääasiassa ulkomaan liikenteessä toimivat kauppamerenkulun alukset. Vuoden 2022 tammikuussa näitä aluksia oli yhteensä 106, joista 16 oli matkustaja-aluksia ja 90 rahtialuksia.
Selvityksessä todetaan sääntelyn vaikuttavan kilpailukykyyn. Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa ja Euroopan unionissa on otettu ja tullaan ottamaan käyttöön ympäristösääntelyä, joka voi vaikuttaa Suomeen kilpailijamaita enemmän.
Suomen rekisterin kilpailukyky autolautta- ja ro-pax-liikenteessä on hyvä, mutta irtolastikuljetuksissa se voi heikentyä sääntely- ja kilpailupaineen ohjatessa varustamoita kustannustehokkaampiin ratkaisuihin. Merenkulun tulevat käyttövoimaratkaisut sekä kasvihuonekaasujen vähentämisen sääntelyn laajuus, sisältö ja toteutustavat ovat pääosin auki, joka rahoituksen saatavuuden kanssa vaikeuttaa alan investointipäätöksiä.
Myös osaavan henkilöstön saatavuus on haaste: alan houkuttelevuuden lisääminen sekä koulutuksen ja tutkimuksen kehittäminen on tärkeää.
Selvityksen on laatinut pääosin Turun kauppakorkeakoulun Maritime Business & Policy- tutkimusryhmä Turun yliopistosta. Selvitys on luettavissa kokonaisuudessaan Valtioneuvoston julkaisuarkistosta: Merenkulun markkinaselvitys 2021.
Varautuminen ja turvallisuus nousivat keskiöön Donsö Shipping Meetissä
4. syyskuuta 2025 - Navigator
Viking Line moninkertaistaa biokaasun käytön – mahdollistaa hiilineutraalit merimatkat kaikilla reiteillä
1. syyskuuta 2025 - Viking Line Abp
Viking Line kuusinkertaistaa biokaasun käytön
28. elokuuta 2025 - Osto ja logistiikka
28.8. vietämme Itämeripäivää!
28. elokuuta 2025 - Suomen Varustamot Ry
Venäjän varjolaivaston luomiin uhkiin pitää varautua jatkuvasti
28. elokuuta 2025 - Helsingin Sanomat