Kasvua näkyvissä – meriklusterin tunnusluvut kertovat alan palautuneen koronan notkahduksesta
9. huhtikuuta 2025
Meriklusterin taloudelliset tunnusluvut tarkastelukaudella 2021–2023 on koottu yhteen. Nämä luvut täydentävät aiemmin koottua aikasarjaa. Koronaa edeltävästä vuodesta 2019 vuoteen 2023 klusterin liikevaihto kasvoi miltei 20 % nousten 17,3 miljardiin euroon. Kokonaisliikevaihto onkin koronavuosien aiheuttaman notkahduksen jälkeen palannut 2010-luvun alusta lähteneelle kasvukäyrälle. Meriklusteri käsittää varustamotoiminnan, meriteollisuuden, satamatoiminnot sekä muut meriklusteria palvelevat toiminnot.
Meriteollisuuden osuus meriklusterin liikevaihdon kasvusta pitkällä aikavälillä on merkittävä ja liikevaihto vuonna 2023 n. 11,7 miljardia euroa. Liikevaihto oli ennen koronaa 9 miljardia. Meriteollisuuden liikevaihdon kasvu on entisestään kiihtynyt koronan aiheuttaman laskun jälkeen. Myös työntekijämäärä ja yritysten määrä on kasvanut.
Tutkimuksen lukujen valossa varustamotoiminta on toipunut koronan takia tehtyjen matkustajaliikenteen rajoitusten aiheuttamasta liikevaihdon huomattavasta laskusta ja se on palautunut pandemiaa edeltäneelle tasolle tai hieman sen yli. Liikevaihdon suuruus nousi vuonna 2023 3,8 miljardiin euroon.
Satamatoiminnot sen sijaan ovat edelleen koronaa edeltävää aikaa hieman alemmalla tasolla. Satamatoimintojen liikevaihto on yhteensä 1,5 miljardia euroa.
Koko meriklusterin vuoden 2023 yhteenlaskettu henkilöstömäärä on 46 470 henkilöä. Työllistävyydeltään meriklusteri vastaa esimerkiksi metsäteollisuuden ja finanssi- ja vakuutusalan suuruusluokkaa. Yrityksiä on koko meriklusterissa yhteensä yli 2000.
Meriklusterin tunnuslukujen selvityksen on toteuttanut Turun yliopisto, merialan elinkeinoja edustavien yhdistysten Suomen Varustamoiden, Suomen Satamien ja Meriteollisuus ry:n toimeksiannosta. Lisäksi tehtiin liikevaihdon ja henkilöstömäärän alueelliset tarkastelut vuodelta 2023 seuraavien alueiden osalta: Pääkaupunkiseutu (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen), Varsinais-Suomi ja Satakunta.
Meriklusterin tunnusluvut 2021-2023 kooste
Lisätietoja antavat:
Tiina Tuurnala, toimitusjohtaja, Suomen Varustamot ry, +358 40 547 6762, tiina.tuurnala@shipowners.fi
Elina Andersson, toimitusjohtaja, Meriteollisuus ry, +358 405721388, elina.andersson@techind.fi
Piia Karjalainen, toimitusjohtaja, Suomen Satamat ry, +358 50 435 5604, piia.karjalainen@suomensatamat.fi
Vesa Palander, elinvoimajohtaja, Turun kaupunki, +358 44 907 4083, vesa.palander@turku.fi
Satu Saarinen, toimialajohtaja, Rauman kaupunki, +358 44 403 7931, satu.saarinen@rauma.fi
Jari-Pekka Niemi, johtaja, Prizztech Oy, +358 44 710 5350, jari-pekka.niemi@prizz.fi
Paula Miettinen, johtaja, Helsingin kaupunki, +358 45 257 9559, paula.miettinen@hel.fi
Tiina Tuurnala
Toimitusjohtaja
Tiina Tuurnala on Suomen Varustamot Ry:n toimitusjohtaja.
+358 40 5476762
tiina.tuurnala@shipowners.fi
IMO:ssa historiallinen sopimus merenkulun globaalista ilmastosäätelystä
14. huhtikuuta 2025 - Suomen Varustamot Ry
Finnlines panostaa Suomi-Saksa-reitille – kolme uudenlaista ropax-alusta tilattu
9. huhtikuuta 2025 - Finnlines
Tallink Silja Line ja John Nurmisen Säätiö jatkavat yhteistyötä Itämeren suojelemiseksi
4. huhtikuuta 2025 - Tallink Silja
Finnish firms help navigate shipping industry’s green transition
3. huhtikuuta 2025 - Good News from Finland
Uudet jääsäännöt vapauttavat jääluokitetun aluksen suunnittelua
28. maaliskuuta 2025 - Navigator