Tiedotteet
Tiina Tuurnala Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumni 2019
Suomen Varustamot ry:n toimitusjohtaja, Tiina Tuurnala, on nimitetty Insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden 2019 alumniksi. Tunnustus myönnettiin nyt neljännen kerran. “Tiina Tuurnala on tehnyt hienon uran merenkulun parissa. Hän on erinomainen esimerkki siitä, miten tekniikan alan opinnot, monialainen osaaminen yhdistettynä intohimoon omalle alalle voivat viedä pitkälle. Toivon, että hänen urapolkunsa kannustaa nuoria rohkeasti tekniikan alalle”, sanoo Insinööritieteiden…
9. lokakuuta 2019 - Suomen Varustamot Ry Lue lisääTänään vietämme Maailman Merenkulkupäivää! Aiheena on naisten voimanuuttaminen globaalisti merenkulkualalla.
Maailman Merenkulkupäivän aiheena on tänä vuonna naisten voimaannuttaminen merenkulkualalla (Empowering women in the shipping community). Naisia on perinteisesti työskennellyt merenkulun parissa miehiä vähemmän, mutta jo nyt merillä ja maissa työskentelee suuri määrä naisia, joiden panos merenkulkualalle on arvokas. Maailman merenkulkupäivä nostaa esille naisten ratkaisevan roolin osana merenkulkualan kasvua ja kehitystä. Tasa-arvo, monimuotoisuus ja osallisuus ovat…
26. syyskuuta 2019 - Suomen Varustamot Ry Lue lisääMerenkulun turvallisuuspalkinto Sea Sunday jaettiin Ove Hagerlundille
19. syyskuuta 2019 - Suomen Varustamot RyHELCOM GREEN TEAM kokoontui Donsö Shipping Meet tapahtumassa
5. syyskuuta 2019 - Suomen Varustamot RySuomen Meriklusteri SuomiAreenalla: Rohkeasti edellä – Meriklusteri luo sinistä kasvua Suomeen
19. heinäkuuta 2019 - Suomen Varustamot RyMerenkulun päästöjä mitataan ja seurataan aluskohtaisella tarkkuudella – päästötiedot on nyt avattu
1. heinäkuuta 2019 - Suomen Varustamot RyMake one change – Empowering Women in the Maritime Community
24. kesäkuuta 2019 - Suomen Varustamot RyFairway Forward – uusi yhteistyöhanke Suomen ja Ruotsin meriklustereiden välillä on alkanut
19. kesäkuuta 2019 - Suomen Varustamot RySuomen Varustamot ja Suomen Meriklusteri mukana Suomi Areenalla 18.7.
13. kesäkuuta 2019 - Suomen Varustamot RyPilvimuodostelma Suomenlahden yllä ei todennäköisesti liity merenkulkuun
5. kesäkuuta 2019 - Suomen Varustamot Ry