Tiedotteet
Rahtiyksiköiden määrä kasvussa – Tallink-konsernin puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2018 (tilintarkastamaton)
Tallink-konserni on julkaissut tuloksensa vuoden 2018 ensimmäiselle kuudelle kuukaudelle. Puolivuotisjakson aikana (tammi-kesäkuu) yhtiö kuljetti yhteensä 4,6 miljoonaa matkustajaa, mikä on 0,8 prosenttia eli lähes 35 000 matkustajaa enemmän kuin samana ajanjaksona vuotta aiemmin. Kuljetettujen rahtiyksiköiden määrä kasvoi 9,2 prosenttia. Vuoden 2018 puolivuositilikauden aikana liikevaihto oli 439,6 miljoonaa euroa eli edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan nähden 2,6 prosenttia…
8. elokuuta 2018 - Tallink Silja Oy Lue lisääSuomen Varustamot mukana Suomi Areenassa
Suomen Varustamot on mukana Suomi Areena -tapahtumassa Porissa 16.-20.7.2018. Suomi Areena on näköalapaikka suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tämän vuoden teemana on turvallisuus, suvaitsevaisuus ja vastuullisuus. Suomi aallon harjalla – meriklusteri talouden kirittäjänä -keskustelutilaisuus järjestetään 17.7.2018 klo.10.00-11.00 osoitteessa Antinkatu 5. Keskusteluun osallistuu toimitusjohtaja Tiina Tuurnala (Suomen Varustamot ry), teknologiajohtaja Sauli Eloranta (Rolls-Royce Marine), johtaja Roger Holm…
26. kesäkuuta 2018 - Suomen Varustamot Ry Lue lisääDay of the Seafarers – Merenkulkijoiden päivä
25. kesäkuuta 2018 - Suomen Varustamot RyTallink Silja: Tallink Silja Oy ja Turun Nappulaliiga ry yhteistyöhön
12. kesäkuuta 2018 - Tallink SiljaArctia: Jäänmurtokausi 2017-2018 päättyi
12. kesäkuuta 2018 - ArctiaGodby Shipping: Mistral edelleenrahdattu P&O:lta Stenalle
12. kesäkuuta 2018 - Godby ShippingSuomen Varustamot ry:n kultamitalit 2018 on jaettu
28. toukokuuta 2018 - Suomen Varustamot RyAalto Shipping Company liittyi Suomen Varustamot Ry:n jäseneksi
7. toukokuuta 2018 - Suomen Varustamot RySuomen Varustamot ry on hyväksynyt ulkomaanliikenteen neuvottelutuloksen
28. maaliskuuta 2018 - Suomen Varustamot RyUlkomaanliikenteen työriitaan neuvottelutulos
27. maaliskuuta 2018 - Suomen Varustamot RyLaivanpäällystöliitton vaatimukset sovintoneuvotteluissa kohtuuttomia
20. maaliskuuta 2018 - Suomen Varustamot Ry