Tiedotteet
Suomalaiset matkustaja-autolautat ovat jo vuosien ajan toimittaneet kaikki jätteensä satamiin
Merenkulun ympäristönsuojelulakiin tullaan tekemään EU:n alusjätedirektiivin edellyttämiä muutoksia. Direktiivin tavoitteena on vähentää merten roskaantumista. Uudistuvan lainsäädännön myötä kaikkien EU:n alueiden satamien tulee tarjota riittävät jätteiden vastaanotto- ja kierrätyspalvelut. Itämerellä tilanne on varsin hyvä, mutta EU-laajuisesti satamissa ei aina ole ollut saatavilla riittävää kapasiteettia. Direktiivin avulla myös pyritään yhtenäistämään eri EU-maiden jätemaksujärjestelmiä ja luomaan menettelyjä, jotka…
15. marraskuuta 2019 - Suomen Varustamot Ry Lue lisääMerimies-Unionin tukilakot Postilakon johdosta
Merimies-Unioni estää ensi viikon maanantaista alkaen alusten postinkuljetukset ja sen jälkeen 21.11 liitto seisauttaa ulkomaankaupan kuljetukset ropax-aluksilla ja matkustaja-aluksilla. Jollei postilakossa löydetä ratkaisua lakot eskaloituvat koskemaan koko Suomen kauppalaivastoa 25.11 Lakkouhat aiheuttavat jo taloudellisia menetyksiä suomalasille aluksille. Näillä massiivisilla tukilakoilla Merimies-Unioni ei ainoastaan vaaranna Suomen ulkomaankauppaa vaan myös Suomen lipun tulevaisuutta aluksillamme, sanoo varatoimitusjohtaja Hans…
14. marraskuuta 2019 - Suomen Varustamot Ry Lue lisääEurooppalaisen meriklusterin huippunimet kokoontuvat Breaking Waves -konferenssiin Helsinkiin 21.11.
12. marraskuuta 2019 - Suomen Varustamot RyKunniakäynti merenkulkijoiden muistomerkillä 2.11.
1. marraskuuta 2019 - Suomen Varustamot RyVesikuljetuspoolin varautumisseminaari: Huoltovarmuus muuttuvassa toimintaympäristössä
31. lokakuuta 2019 - Suomen Varustamot RyTiina Tuurnala Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumni 2019
9. lokakuuta 2019 - Suomen Varustamot RyMerenkulun turvallisuuspalkinto Sea Sunday jaettiin Ove Hagerlundille
19. syyskuuta 2019 - Suomen Varustamot RyHELCOM GREEN TEAM kokoontui Donsö Shipping Meet tapahtumassa
5. syyskuuta 2019 - Suomen Varustamot RySuomen Meriklusteri SuomiAreenalla: Rohkeasti edellä – Meriklusteri luo sinistä kasvua Suomeen
19. heinäkuuta 2019 - Suomen Varustamot RyMerenkulun päästöjä mitataan ja seurataan aluskohtaisella tarkkuudella – päästötiedot on nyt avattu
1. heinäkuuta 2019 - Suomen Varustamot Ry